Töölönlahden ympäri kierrettiin lenkkiä maapallon verran

Helsingin kaupungin viime heinäkuussa käynnistämässä liikkumishaasteessa on kierretty yhteensä yli 40 000 kilometrin edestä kävelykierroksia Töölönlahden ympäri. Haasteen tavoitteena oli saada vuoden 2019 loppuun mennessä kasaan maapallon ympärysmitan verran kilometrejä, mutta potti täyttyi jo marraskuun puolivälissä.

Helsingin kaupungin mukaan liikkumishaaste on innostanut tuhansia ihmisiä kiertämään Töölönlahden ympäri.

– On ollut mahtavaa seurata, kuinka sekä yksittäiset liikkujat että kaveri- ja työporukat ovat innostuneet kiertämään Töölönlahtea yhteisen tavoitteen hyväksi. Myös koululaisryhmät ovat olleet ahkerasti mukana kilometrien kerryttämisessä. Kiitokset kaikille liikkujille – te teitte sen, iloitsevat Töölönlahden Helsinki-kontilla liikkujia opastaneet tuottajat Harri Pulliainen ja Marta Tiainen.

Tavoitteen täyttyminen tarkoittaa sitä, että Helsingin kaupunki lahjoittaa 50 000 euroa Itämeren suojeluun muovijätteeltä. Lahjoitus kohdistetaan Helsingin ja Turun kaupunkien luotsaamalle Itämerihaasteelle, joka toteuttaa sillä nopeiden kokeilujen rahoituksen. Rahoituksella tuetaan innovaatioita, jotka vähentävät muoviroskan määrää Itämeren meriympäristössä, saaristossa ja rannikolla.

Kotiinpaluujuhlat Töölönlahdella 4.12.

Maailmanympärimatkaajien kotiinpaluuta juhlitaan Töölönlahden etelärannalla sijaitsevalla Helsinki-kontilla 4.12.2019 kello 17-18. Kello 17 lähdetään yhdessä vielä viimeiselle kierrokselle Töölönlahden ympäri, jonka jälkeen matkan päättymistä ja kotiinpaluuta juhlitaan kera glögin ja laulun.

Kuva: Maailmanympärysmatkan aikana Töölönlahti kierrettiin yhteensä yli 18 000 kertaa. Kuva: Seppo Laakso / Helsingin kaupunki.

JAA