Tikkurilan jokirannan uudistaminen jatkuu. Vantaan kaupungin tekninen lautakunta on hyväksynyt Tikkurilanrannan itäosan puistosuuunnitelman.
Tähän mennessä Tikkurilan jokirannan alueella on tehty padon purku-urakka ja uusi Åvikin leikkipuisto.
Jokirannan puistosuunnitelma perustuu Tikkurilan jokirannan maisema-arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen ehdotukseen ”Keidas” sekä kilpailun jatkotyönä laadittuun Tikkurilan jokirannan yleissuunnitelmaan.
Jokirannan suunnittelun keskeisenä tavoitteena on rantojen helppo saavutettavuus ja oleskelupaikkojen tuominen veden ääreen, tiedotti Vantaan kaupunki lautakunnan kokouksen jälkeen.
Tikkurilan jokirannan puistoaluetta aiotaan laajentaa osin vesialuetta täyttämällä. Rannan uudet oleskelualueet rakennetaan vesirajaan porrastaen ja maastoa luiskaten.
– Nykyistä rantapuustoa säilytetään alueen länsiosassa mahdollisimman paljon, lupaa kaupunki.
Uusi rantaviivaa seuraileva kulkuyhteys tehdään Heurekansillan ja ratasillan alitse. Se yhdistää alueen edelleen Versinnan pihaan ja Tikkurilankosken rantoihin. Yhteys rautatieasemalta Heurekalle parannetaan ja suunnitellaan Tiedeakseli-teeman mukaisesti.
Tikkurilantien ylittävälle kulkusillalle johtavat portaat uusitaan ja niiden yhteyteen rakennetaan luiska, joka mahdollistaa jatkossa myös esteettömän kulun Heurekalle.
Kuva: Åvikin leikkipuiston edessä olevaa jokirantaa. Kuva: Stella Karlsson Vantaan kaupunginmuseo