Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesyn uudelle eläinsuojelukeskukselle etsittiin alkuvuodesta nimeä yleisökilpailun avulla. Hesyn uusi eläinsuojelukeskus perustetaan Pitäjänmäen Muonamiehentielle.
Nimikilpailun voittajaksi on valittu nimi HESY-keskus. Raati katsoi nimen kuvaavan yhdistyksen ydintoimintoja ja keskeisiä arvoja.
Hesy ry kutsui kaikki luovuutta puhkuvat eläinten ystävät osallistumaan Pitäjänmäen toimitilojen eli eläinsuojelukeskuksen nimeämiseen. Kisaan pystyi osallistumaan Hesyn verkkosivulla, facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Nimiehdotuksia kertyi kaikkiaan 319 kappaletta, kerrotaan Hesyn tiedotteessa.
– Ehdotusten joukossa oli paljon ainutlaatuisia oivalluksia, mutta myös samaa nimeä oli ehdotettu useampaan otteeseen. Suosituin nimi oli ”Tassula”, jota ehdotettiin jopa 18 kertaa.
Hesyn hallitus valitsi ehdotuksista nimen HESY-keskus, jota ehdotti espoolaisnainen. Voittajanimeä perusteltiin sillä, että se edustaa Hesyn keskeisiä arvoja, joita ovat asiantuntijuus, yhteisöllisyys ja avoimuus. Lisäksi nimi kuvastaa hyvin, kuinka uusien tilojen myötä kaikki Hesyn toiminnot saadaan keskitettyä saman katon alle.
Toimintoja Pitäjänmäkeen siirretään Espoosta ja Helsingin Itä-Pakilasta.
Hesy ry on myös aloittanut varainhankintakampanjan, jolla kerätään varoja Pitäjänmäen toimitilojen remonttikustannuksiin.