Helsingin kaupunki purkaa Seurasaaressa sijaitsevan väliaikaiseksi rakennetun Kalevalakehto-paviljongin. Purkutyöt alkavat helmikuun aikana.
Kalevalakehto on vuonna 2010 amerikkalais–suomalaisen arkkitehtiopiskelijaryhmän luoma moderni paviljonkimainen rakennus.
Rakennus avautui yleisölle osana Taiteiden yötä elokuussa 2010.
Helsingin kaupungin mukaan purkamisen syynä on, että väliaikaiseksi suunnitellulla paviljongilla ei ole enää voimassa olevaa rakennuslupaa.
Lisäksi rakennus on huonokuntoinen.
– Rakennuksen materiaalit kierrätetään tai uusiokäytetään mahdollisuuksien mukaan, tiedottaa kaupunki.
Yleisradio uutisoi verkkosivuillaan vuonna 2010, että Kalevalakehto on tarkoitettu pienimuotoisiin kokouksiin ja mietiskelyyn. Rakennelmaa voi vuokrata esimerkiksi retriittejä varten.
– Sisään mahtuu 14 ihmistä, kerrottiin Ylen uutisessa.
Uutisen mukaan Seurasaaren eteläkärjessä, rantakallioiden välissä sijaitseva Kalevalakehto on veneenmuotoinen viisitoista metriä pitkä rakennelma, jossa on käytetty puuta, lasia ja terästä. Rakennelma on saanut innoituksensa kansalliseepoksesta Kalevalasta.