Helsingin kaupunkiympäristölautakunta otti varovaisen myönteisen kannan Ruoholahden metroaseman itäisen sisäänkäynnin rakentamiseen joskus tulevaisuudessa.
Nykyinen maanalainen yleiskaava ja tontin asemakaava mahdollistavat itäisen sisäänkäynnin toteutuksen. Lautakunnan mukaan uusi sisäänkäynti edellyttää seuraavaksi tarkasteluja liikenteellisistä hyödyistä ja sisäänkäynnin toteutettavuudesta. Parhaiten sisäänkäynnin toteutuminen onnistuisi osana muuta kaupunkikehityshanketta.
Vuoden 2021 aikana on tarkoitus selvittää Helsingin joukkoliikenteen solmukohtien kehittämistä, ja myös Ruoholahden metroaseman itäinen sisäänkäynti on osa tätä joukkoliikenteen solmukohtien kehittämistyötä, kerrotaan lautakunnan lausunnossa kaupunginvaltuutettu Hannu Oskalan tekemään toivomusponteen.
Hyväksyessään Oskalan toivomusponnen syyskuussa 2020 Marian kasvuyrityskampuksen asemakaavan yhteydessä kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunki selvittää mahdollisuudet Ruoholahden itäisen metroaseman sisäänkäynnin rakentamiseen kasvuyrityskampuksen liikenneyhteyksien parantamiseksi.