Rakennusfirmojen ja arkkitehtitoimistojen nimet näkyviin laattoihin Vantaalla

Kuvituskuva

Vantaalla on tehty erikoinen päätös. Kaupunki ryhtyy kiinnittämään omiin uudisrakennuksiinsa laattoja, joihin on merkitty kohteen suunnittelusta ja rakennusurakasta vastanneiden yritysten nimet.

Päätöksen taustalla on valtuustoaloite, jossa esitettiin, että peruskorjattujen ja uusien julkisten rakennusten ulko-oven viereen kiinnitetään laatta, jossa kerrotaan talon pääurakoitsijan ja suunnittelijan nimi.

– Aloite toteutetaan tulevissa hankkeissa siten, että arkkitehtisuunnittelusta ja rakennusurakasta vastanneiden yritysten nimet tulevat näkyviin pääasiallisen sisäänkäynnin yhteyteen, kerrotaan kaupunginhallituksen hyväksymässä vastauksessa valtuustoaloitteeseen.

Arkkitehtisuunnittelusta ja urakoinnista vastanneiden henkilöiden nimiä ei laattoihin kuitenkaan tulla kiinnittämään, ainoastaan yritysten nimet.

– Tämän päivän rakentamisessa lopputuloksesta aidosti vastuussa olevia henkilöitä voi yksittäisessä yrityksessäkin olla useita hanketta kohti ja he voivat vaihtua hankkeen aikana. Tästä syystä kaupungin tilakeskus ei ainakaan ensivaiheessa esitä henkilötietojen sisällyttämistä julkipantaviin tietoihin.

– Nimitietojen sisällyttäminen laattaan vaatii myös kyseisen henkilön kirjallisen suostumuksen, kaupunginhallituksen vastauksessa kerrotaan.

Valtuustoaloitteen allekirjoitti 30 kaupunginvaltuutettua. Aloitteen taustalla on huoli rakentamisen laadusta. Aloitteen mukaan rakennusliikkeiden vastuu työnsä laadusta kasvaa, jos rakennukseen kiinnitetään julkisesti näkyvissä oleva laatta.

Vantaan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupunginhallituksen vastauksen valtuustoaloitteeseen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.