Koko Suomen ylle asettunut pakkasrintama pitää lämpötilan nollan alapuolella jopa useita viikkoja, mikä vaikuttaa myös auton toimintaan. Autoilijat voivat pakkassäälläkin yhtäältä varmistaa ajoneuvon toimivuuden ja toisaalta välttyä turhilta ilmastopäästöiltä.
Jo auton käynnistys kylmällä voi aiheuttaa lisääntyneitä päästövaikutuksia, joita voi kuitenkin torjua oikeiden lisävarusteiden valinnalla ja tavallista vähemmän repivällä ajotyylillä.
Kylmänä polttoaineen palaminen on epäpuhdasta ja moottori tuottaa tällöin enemmän päästöjä. Lisäksi moottorin kuluminen on kylmällä tavanomaista suurempaa, sillä moottoriöljyn voitelukyky on tällöin heikompaa. Pakkaskeleillä onkin tärkeää esilämmittää moottoria ennen sen käynnistämistä tätä varten on olemassa käteviä lisävarusteita, käytettyjen autojen jälkimarkkinoinnissa työskentelevä Janne Luttinen sanoo.
Talvistarttia huomattavasti avittava lisävaruste on esimerkiksi polttoainetoiminen lisälämmitin etenkin silloin, kun sähköpistoketta ei ole saatavilla. Tätä käytettäessä on kuitenkin syytä huolehtia siitä, että akkua ladataan riittävästi. Kun sähköä puolestaan on saatavilla, kannattaa turvautua sähkötoimiseen moottorinlämmittimeen. Auton sisätilojen lämmittäminen myös sujuvoittaa ja mukavoittaa liikkeelle lähtemistä. Lämmityspuhaltimen avulla ikkunatkin ovat valmiiksi sulana lähtöä varten, hän jatkaa.
Älä vie kylmää moottoria äärirajoille
Myös ajotapaan kannattaa Luttisen mukaan kiinnittää erityishuomiota pakkaskeleillä, varsinkin matkan ensimmäisinä kilometreinä.
Kylmän moottorin kovaa rasittamista kannattaa välttää siinä määrin kuin se on mahdollista, sillä näin vältetään moottorin ennenaikaista kulumista. Vasta lämmettyään voiteluaine voitelee liukupintoja suunnitellusti. Vaikka tekisi kaikki ennakkovalmistelut viimeisen päälle, etenkin paukkupakkasilla kuljettajan kannattaa kuitenkin varautua siihen, että syystä tai toisesta matka katkeaa. Tällöin lämmintä tilaa ei välttämättä ole nopeasti saatavilla lämmön karatessa autosta nopeasti moottorin sammumisen jälkeen, ja apua saattaa joutua odottamaan pitkäänkin. Siksi on syytä olla lämmintä vaatetta mukana, Luttinen vinkkaa.
Luttisen mukaan auton huollon merkitys korostuu vaativissa olosuhteissa.
Jos esimerkiksi pakkasneste ei kestä pakkasta vaan jäätyy, voi seurauksena olla kallis vaurio moottorille. Kun auto huolletaan huolto-ohjelman mukaisesti, nämäkin seikat ovat kunnossa.
Teksti ja kuva Kamux Oyj