Partioviikko huipentuu keskustan suureen partioparaatiin

    69

    Suomi 100 -juhlavuoden hengessä partiolaiset kokoontuvat su 23.4. partioparaatiin Helsinkiin – mukana yli 3000 partiolaista sadasta lippukunnasta

    Partiolaiset toivottavat nimikkoviikollaan kaikki kaupunkilaiset tutustumaan harrastukseensa. Partioviikko huipentuu 23.4.2017 Helsingin keskustassa järjestettävään partioparaatiin.

    Partiolaiset näkyvät ja kuuluvat tällä viikolla monin tavoin Helsingin ja muiden kaupunkien katukuvassa, kun partiolaiset viettävät vuosittaista partioviikkoa. Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla partioviikko huipentuu sunnuntaina 23.4. vietettävään Kohtaamiseen, joka toteutetaan tänä vuonna partioparaatina. Helsingin keskustassa järjestettävään tapahtumaan osallistuu noin 3 000 partiolaista sadasta partiolippukunnasta.

    Partioviikolla tapahtuu paljon muutakin. Lauantaina 22.4. partiolaiset mittelevät partiotaitokilpailujen voitosta Helsingin Viikissä Aikamatka-Törmä-kisassa, johon osallistuu yli 700 partiolaista 122 joukkueesta. Kisapäivää toteuttamassa on lisäksi yli 200 vapaaehtoista. Kilpailussa matkataan itsenäisyytemme juhlavuoden hengessä halki 100-vuotiaan kotimaamme. Kisatehtäviä ovat muun muassa Lastuna laineilla, Hullut suomalaiset ja Nokia 6110 – varsinaiset tehtävät selviävät vasta kisapäivänä. Osa rasteista on avoinna myös yleisölle. Kilpailun järjestelyistä vastaavat Koillis-Helsingin lippukunnat ja Klapaset-lippukunta Uudeltamaalta.

    Partioviikolla partiolaiset haastavat toisensa ja kaikki muutkin tekemään päivän hyviä töitä. Se voi olla arkinen huomaavaisuus työkaverille, perheenjäsenelle tai ystävälle – vaikkapa isovanhempien ikkunoiden pesu, verenluovutus tai oven avaaminen toiselle. Hyvän voi pistää kiertoon myös sosiaalisessa mediassa haastamalla omat kaveritkin mukaan hyvien töiden tekemiseen.

    Partioviikolla tapahtuu ympäri pääkaupunkiseutua ja Uuttamaata

    Partiota esitellään yleisölle eri tavoin pitkin viikkoa. Tervetuloa tutustumaan partioon PopUp-koloille ja muihin yleisölle avoimiin tapahtumiin!

    17.–23.4. Jäke roskattomaksi viikossa (Järvenpää)

    18.4. Hyvinkään partiolaisten avoimet ovet

    18.4. Inkoon PopUp-kolo / PopUp-kårlokalen i Ingå

    20.4. Maailman 5. nopein partiotaitokisa Helsingissä

    20.4. Lasten kaupunkisuunnistus Järvenpäässä

    22.4. Lohjan PopUp-kolo

    22.4. Kontula Electron, partiolaisten Tent Escape -telttapako nuorille ja aikuisille Kontula-aukiolla klo 11–17

    22.4. Aikamatka-Törmä, partiotaitokilpailut Helsingissä

    Yleisölle ja medialle avoimet rastit aukeavat klo 11.00 (ks. rastien sijainnit kilpailun nettisivuilta www.päpa.fi/torma2017)

    23.4. Kohtaaminen eli partioparaati Helsingin keskustassa

    klo 12.30– Ohjelmaa Senaatintorilla

    n. klo 13.15 Paraati lähtee liikkeelle kohti Kansalaistoria (paraatireitti Unioninkatu–Pohjoisesplanadi–Mannerheimintie, vastaanotto Stockmannin edustalla Pohjoisesplanadin kulmassa)

    klo 14.00 Viimeiset partiolaiset saapuvat Kansalaistorille

    Kuvaaja Janne Seppänen

    Kuvassa Suomen Partiolaisten puheenjohtajisto Pauli Engblom, Ilona Turunen, Anna Munsterhjelm ja Lasse Roiha.

    JÄTÄ VASTAUS

    Kirjoita kommenttisi!
    Kirjoita nimesi tähän

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.