Padel ei jätä ketään kylmäksi!

    Padel ei jätä ketään kylmäksi!

    Uusi trendilaji padel on tuonut mukanaan seinillä ympäröityjä kenttiä ja löytänyt aktiivisen harrastajakuntansa. Tennistä helpoimmaksi luonnehdittua mailapeliä pääsevät pelaamaan keskenään myös eritasoiset pelaajat, koska lähes jokainen osuma palloon edistää peliä.

    Lähes jokainen osuma edistää pelin kulkua

    Muutaman vuoden aikana Suomeen kantautunut mailapeli padel on noussut uudeksi trendilajiksi Helsingissä. Padel on tenniksen ja squashin sekoitukseksi luonnehdittu nelinpeli, jossa tenniksen tavoin palloa lyödään verkon puolelta toiselle. Ero on kuitenkin siinä, että myös kenttää ympäröivät seinät ovat nyt käytettävissä. Padelkenttä mukailee tenniskenttää, mutta on pienempi ja sitä ympäröivät seinät. Padel palloissa on tennispalloa pienempi ilmanpaine, joka vähentää kimmoisuutta ja mailat taas ovat rungon lisäksi pääosin vaahtomuovia. Pelissä kerätään pisteitä pallon osuessa kahdesti maahan samalla puolella kenttää tai sen karatessa kielletylle alueelle seinään. Riittävällä määrällä pisteitä pari voittaa pelin.

    Pallo pysyy pidempään pelissä

    “Tämä on sosiaalinen laji” kertoo padel pelaaja Kassu, joka oli ystäviensä kanssa pelaamassa ProPadel Sörnäisten kentällä. Padelissa tulee kommunikoitua enemmän pelitovereiden kanssa kuin tenniksessä osittain, koska kenttä on pienempi, mutta lähinnä koska pelaajia on neljä kertovat pelaajat. Myös seinien vuoksi pallo pysyy pidempään pelissä, joka tekee siitä tennistä helpompaa ja mieluisampaa.

    Pelaajat olivat löytäneet lajin koulutyön kautta ja päättivät itse lähteä kokeilemaan sitä. Nyt toista kertaa elämässään padelia pelannut Nelly kertoo, että pelikertoja “tulee varmasti lisää”. Kyseisen porukan pelaajat olivat pelanneet eri määriä, mutta olivat kaikki kiinnostuneita lajista. Lajin luonteen vuoksi he pystyivät myös hyvin pelata yhdessä vaikka osaaminen olikin eritasolla.

    “Äkkiä pääsee jyvälle”

    Jo enemmän padelia pelannut Kassu kertoo: “peli ei ole helpoin, mutta ei voi sanoa että vaikeakaan, äkkiä pääsee jyvälle”. Jos menee ensimmäistä kertaa pelaamaan, haastateltavat suosittelevat kuitenkin ottamaan mukaan jonkun, joka tuntee lajin “niin on helpompaa ja lähinnä oppii ne säännöt, kuitenkin pääosin oppii tehdessä”. Lisäksi pelaajat kertoivat katsoneensa videoita netistä oppiakseen pelin taktiikoita.

    Nelly kertoo, miten helpoksi padelin pelaaminen on tehty: “Varaa netistä vuoron, niin saa tunnuksen millä pystyy vuokrata nämä mailat”. Nellyn mukaan laji on myös ehdottomasti niin sanotun matalan kynnyksen laji. Pelaajat kertovat kenttien olevan kohtalaisen vapaina aamupäivästä. Iltapäivällä ulkona on kuitenkin täydempää, mutta näin kesällä sisällä on enemmän tilaa mainitsee yksi pelaajista. Ulko- ja sisäkenttien erona pelaajat huomasivat ulkokenttien pienen hiekkaisuuden, joka vähän heikentää kenkien pitoa. Muuten ainut vaikuttaja on lähinnä sää.

    Vasta muutaman vuoden Suomessa olleeseen lajiin on panostettu paljon ja erilaisia kilpailuja ja turnauksia järjestetään jo monen tasoisille. Haastateltavien mukaan esimerkiksi osa vanhoista tennispelaajista vaihtaa padeliin ja siirtyy näin lähes suoraan ammattilaistasolle. Näin nousussa olevan lajin tulevaisuus näyttää siis valoisalta ja se tempaisee mukaansa yhä useampia pelikonseptista innostuneita pelaajia.

    Teksti ja kuva: Laura Kuusanmäki

    “Tämä on sosiaalinen laji” toteaa padel pelaaja Kassu, joka käy ystäviensä kanssa pelaamassa ProPadel Sörnäisten kentällä.

    JÄTÄ VASTAUS

    Kirjoita kommenttisi!
    Kirjoita nimesi tähän

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.