Oikotie: Vantaan halutuimmat asuinalueet – Korso nousussa

Arkistokuva Korson keskustasta

Tikkurila on haetuin Vantaan kaupunginosa Oikotien omistusasuntojen hakupalvelussa vuoden 2021 tilastossa. Myös Korso pärjää hyvin.

Vantaalla myynnissä olevia omistusasuntoja Oikotien verkkopalvelusta etsivät henkilöt hakivat vuonna 2021 eniten Tikkurilassa sijaitsevia asuntoja.

Toiseksi halutuin Vantaan kaupunginosa oli Kivistö ja kolmanneksi suosituin Myyrmäki.

Oikotie Asuntojen hakutilastossa 2021 Havukoski on sijalla neljä. Vapaala on viidentenä, Martinlaakso kuudentena, Korso seitsemäntenä ja Tammisto kahdeksantena.

Oikotiellä oli saatavilla Vantaalla vain kärkikahdeksikko, kun muista Suomen suurista kaupungeista julkistettiin topkymppi-listat.

Oikotie on julkistanut tilastonsa vuoden 2021 osalta sekä vuoden 2021 viimeisimmän vuosineljänneksen osalta.

Loppuvuoden 2021 aikana Korso on kirinnyt listalla edelleen ylöspäin, ollen tuoreimmassa tilastossa jo sijalla neljä.

– Vantaalla kuten myös Espoossa suurin suosio tiivistyy muutamaan kaupunginosaan: Tikkurilaan, Kivistöön ja Myyrmäkeen. Nousua näyttää tekevän Korso, joka oli loka–joulukuussa 2021 neljänneksi halutuin alue ja koko vuonna seitsemänneksi halutuin, tiedotti Oikotie Asunnot.

– Vantaan suurimpiin kaupunginosiin lukeutuva Hakunila sen sijaan ei yllä omistusasuntojen hakumäärissä kärkikymmenikköön.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.