Nurmijärvi pähkäilee yhä asuntomessujen hakemista

Nurmijärvellä tehtiin valtuustoaloite asuntomessujen järjestämisestä kaksi vuotta sitten, eikä vieläkään ole saatu lopullista vastausta siihen, aikooko Nurmijärvi jättää asuntomessujen järjestämishakemuksen Osuuskunta Suomen Asuntomessuille.

Nurmijärven sosialidemokraattinen valtuustoryhmä jätti lokakuussa 2017 valtuustoaloitteen, että kunta aloittaa välittömästi selvitystyöt sekä neuvottelut asuntomessujen järjestämiseksi Nurmijärvellä seuraavana mahdollisena vuotena.

Asuntomessujen järjestämiseen liittyviä näkökulmia esiteltiin valtuuston kyselytunnilla maaliskuussa 2019. Nurmijärven elivoimalautakunta päätti valuustoaloitteeseen antamassaan vastauksessa esittää, että kunta jatkoselvittää asuntomessujen järjestämistä valtuuston toivomien lisätietojen osalta. Elinvoimalautakunta myös päätti esittää, että tehdyt selvitykset esitellään lautakunnalle, kunnanhallitukselle ja valtuustolle kuluvan valtuustokauden aikana.

Nurmijärven kunnanhallitus hyväksyi elinvoimalautakunnan vastauksen, samoin valtuusto syyskuun 2019 kokouksessaan.

– Valtuustossa tehtiin kuitenkin lisäys, että asiasta saadut selvitykset tuodaan valtuustoon kannanottoa varten 31. maaliskuuta 2020 mennessä, kunta tiedotti kokouksen jälkeen.

Jos Nurmijärven kunta päättää hakea valtakunnallisia asuntomessuja, kovin nopeasti se ei niitä saa. Nurmijärven naapurikunnassa Tuusulassa asuntomessut on vuonna 2020. Lohjalla asuntomessut pidetään 2021, Naantalissa 2022, Loviisassa 2023, Keravalla 2024 ja Oulussa 2025.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.