Nurmijärvi ja Kerava menestyivät imagotutkimuksessa

kuvituskuva

Yrityspäättäjät arvioivat Nurmijärven imagon maan neljänneksi ja Uudenmaan parhaaksi.

Nurmijärvi ylti sijalle neljä Kuntien imago -tutkimuksen uusimmassa kuntavertailussa 2021. Kerava on sijalla 7.

Kuntien imago -tutkimus on Taloustutkimuksen vuosittain tekemä seurakuntatutkimus, jossa ovat mukana Suomen 36 suurinta kaupunkia ja kuntaa.

Tutkimuksessa selvitetään kunnan alueella toimivien yritysten toimitusjohtajien ja talousjohtajien mielipiteitä kunnista, joissa heidän edustamallaan yrityksellä on toimintaa. Tutkimukseen vastasi vuonna 2021 yhteensä 1 727 henkilöä.

Parhaat arviot imagostaan sai vuonna 2021 Seinäjoki. Edellisen vuoden ykkönen, Kaarina, sai toiseksi parhaan arvion yrityspäättäjiltä, ja Tampere oli nyt kolmanneksi paras. Helsinki sijoittui sijalle 10.

Nurmijärvellä iloitaan kunnan neljännestä sijasta imagovertailussa. Vuosi sitten Nurmijärvi ei ollut lainkaan top 10:ssä.

– Nurmijärvi on vetovoimainen ilmiö niin asuinkuntana kuin yritysten kuntanakin. Tänäkin vuonna olemme saaneet lukuisia yhteydenottoja erikokoisilta yrityksiltä, jotka etsivät mahdollisuuksia kehittää toimintaansa. On erittäin ilahduttavaa lukea, että myös kunnassa jo toimivien yrityspäättäjien keskuudessa kunnan imago on vahva, kertoi kunnanjohtaja Outi Mäkelä tiedotteessa.

Nurmijärven kunta on panostanut brändin rakentamiseen ja yritysyhteistyöhön kuluneina vuosina.

– Sijaintimme valtaväylien ja lentokentän läheisyydessä on loistava, mikä selittää toki vetovoimaamme. Olemme kuitenkin tehneet tietoista työtä yritysyhteistyön saralla. Haluamme viedä asioita eteenpäin ratkaisukeskeisesti yhteistyössä. Lisäksi olemme tehneet paljon työtä kunnan brändin rakentamiseksi ja panostaneet avoimeen viestintään. Tämä työ kantaa nyt hedelmää, Outi Mäkelä arvioi.

Taloustutkimuksen vuosittain kuntien alueella toimivien yritysten johtajille tekemässä seurantatutkimuksessa Suomen yli 30 000 asukkaan kuntia arvioidaan lukuisilla erilaisilla mittareilla. Kuntia arvioidaan esimerkiksi yleisarvosanalla 4–10.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.