Saunalahden pohjukassa Ramsaynrannassa sijaitsevaa Munkan venekerhon aluetta pyritään laajentamaan.
Helsingin kaupungin laatima asemakaavan muutosehdotuksen tavoitteena on mahdollistaa nykyisen varastorakennuksen korvaaminen uudella, nykyistä isommalla huolto- ja varastorakennuksella. Lisäksi rannassa sijaitsevaa kerhorakennusta on mahdollisuus laajentaa.
Lyhyiden poikittaislaitureiden määrää voidaan lisätä olemassa olevien laitureiden länsipuolella. Venekerhon maa-aluetta on tarkoitus laajentaa lännen suuntaan. Tällöin venesataman talvisäilytysaluetta on mahdollista laajentaa noin 400 neliömetriä lännen suuntaan.
– Samalla mahdollistetaan venesataman laajentaminen tulevaisuudessa länteen. Venekerhon maa-alue ja vesialue, jolle saa sijoittaa laitureita, laajenevat noin 13-15 metriä länteen päin, kerrotaan asemakaavan muutosehdotuksessa.
Kaavamuutoksen tavoitteena on tarjota yksityiselle venekerholle mahdollisuus kehittää toimintaansa tulevaisuudessa.
Uusi aiempaa laajempi varastorakennus sisältää puku- ja suihkutilat, verstas- ja varastotilat sekä jätesuojan.
Helsingin kaupunki omistaa kaavamuutosalueen. Alueella toimii yksityinen venekerho Munkan venekerho, jolla on kaupungin mukaan käytössään kaksi ponttonilaituria. Niissä on yhteensä noin 140 venepaikkaa.