Taka-Töölön Mäntymäentielle on sijoittumassa väliaikainen päiväkotirakennus nimeltään Savila.
Helsingin kaupungin ympäristö- ja lupajaosto on myöntänyt rakennusluvan tilapäisen Savilan päiväkodin rakentamiseksi osoitteeseen Mäntymäentie 1.
Päiväkoti sijoittuu Olympiastadionin edustalle tontille, jolla on ollut 1930-luvulla rakennettu Savilan likaveden pumppaamo. Rakennuspaikkaa reunustaa tiilimuuri, jonka suojiin päiväkotipaviljonki pihoineen sijoittuu.
Tilapäinen lupa on myönnetty viideksi vuoksi.
Tilapäinen päiväkoti tarvitaan, koska Töölön alueen päiväkodeissa toteutetaan peruskorjauksia seuraavan viiden vuoden aikana ja niiden toiminta sijoitetaan evakkoon Savilan päiväkotiin.
– Asemakaavoitus on kannanotossaan todennut päiväkotipaikkojen tarpeen olevan akuutti ja että esitetty ratkaisu ei aiheuta haittaa kaavoitukselle. Kannanotossa mainitaan rakennuspaikan olevan osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä, mikä tulee
huomioida suunnitteluratkaisuissa mahdollisimman laajasti olemassa olevaa kasvillisuutta säilyttäen, kerrotaan ympäristö- ja lupajaoston päätöksessä.
Rakennettava rakennus on kaksikerroksinen, ja se toteutetaan uusista puurakenteisista ja siirtokelpoisista tilaelementeistä.