Kyläreissu hoivakodista tyttären luo Yhdysvaltoihin

Kyläreissu hoivakodista tyttären luo Yhdysvaltoihin

Hoivakodissa eletään jännittäviä hetkiä, kun 76-vuotias Anni on saanut aamulla tietää, että hänellä on mahdollisuus nähdä valtameren toisella puolella asuva esikoistytär Anne. Viime näkemästä on vierähtänyt yli vuosi, tuolloin Anne lensi synnyinmaahansa Suomeen. Tämän kertainen ”vierailu” järjestyy nykytekniikan avulla. – Minua jännittää. Nenäliinoilla on varustauduttu tähän hetkeen, sanoo Anni, kun 65-tuumainen jättikuvaruutu rullataan Annin omaan huoneeseen hoivakodissa.

Nenäliinat esiin

Jännitys muuttuu Annilla liikutukseksi, kun kuvaruudulle ilmestyy hymyilevä nainen, siellä on Annille rakas tytär.
– Onko pojat maailmalla, kysyy Anni ensitöikseen.

Anne kertoo lähes aikuisten poikien kuulumisia. Anni toteaa, että kaikki menee niin kuin pitää.

Kuvan ja ilmeiden innoittamana puhe rönsyää saman tien normaalia puhelinkeskustelua syvemmälle.

– Joka toinen vuosi nähtiin. Kävit äiti meillä viimeksi viisi vuotta sitten, muistatko, kysyy Anne.

Anni ei muista, mutta aiemmat vierailut palautuvat mieleen, kun Anne kuljettaa tietokonetta pitkin kotia ja vehreää pihaa ja näkymät ilmaantuvat Annille kuvaruudun kautta oikeissa mittasuhteissa.

– Voisin näyttää äiti sulle uuden keittiön. Kaikki on uusittu. Pöytä on nostettu ja on graniittia.

– Hieno on, huokaa Anni.

– Nyt ollaan olohuoneessa ja nämä muut huoneet sinä muistatkin. Tämän muistomerkin isäntä sai, kun jäi viime kuussa eläkkeelle.

Tunti vierähti nopeasti

Annen ja Annin aika alkaa olla yhteydenpidossa tällä erää lopuillaan. Annen on aika lähteä töihin.

– Ihanaa, kun sain nähdä sua. Ikuni muistan tän, sanoo Anni ja huiskauttaa kättään.

Jälkeenpäin tytär puolestaan kertoo, että on murehtinut aina sitä, ettei hänellä kaukana asuvana ole ollut sellaisia näkemisen mahdollisuuksia kuin hän haluaisi, vaikka hyvin tiivistä yhteydenpito on aina äidin ja tyttären välillä ollut kaikkien Yhdysvalloissa vietettyjen 34 vuoden aikana.

– Oli hienoa tavata äiti livenä ja nähdä, että hän voi hyvin. Jättitabletin kautta ”vierailut” muuttuvat nyt tuhansien kilometrien välimatkasta huolimatta viikoittaisiksi, iloitsee Anne.

 

Kuvateksti: Anni ja hoivakodin johtaja Anu odottavat jännittyneinä yhteydenottoa Yhdysvaltoihin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.