Taide- ja museokeskus Sinkan ovi kävi kiivaasti Keravalla, kun viimeiset mattimyöhäiset riensivät katsomaan sunnuntaina 5. toukokuuta viimeistä päivää esillä ollutta Kuvan kosketus -näyttelyä. Rolando ja Siv Pieraccinin Keravan taidemuseolle lahjoittamasta kokoelmasta koottu näyttely keräsi kaikkiaan lähes yhdeksäntuhatta katsojaa.
Näyttelyn viidestätoista taiteilijasta yleisön ehdoton suosikki oli Esa Riippa, jonka maisemat ja asetelmat hämäävät silmää ja kiehtovat mieltä. Suosikkiteosäänestyksessä annetuista äänistä Riipan teokset saivat lähes kolmanneksen. Äänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin kymmeniä kirjapalkintoja ja neljätoista Rolando Pieraccinin lahjoittamaa kehystettyä grafiikanteosta.
Seuraavaksi Sinkassa avautuva Orno – valo ja muoto –näyttely johdattaa muotoilun kiehtovaan maailmaan. Keravan museon kokoelmiin kuuluvat Ornon klassikkovalaisimet saavat rinnalleen Aalto-yliopiston opiskelijoiden valaisinprototyypit. Näyttelyn on suunnitellut teollinen muotoilija, lehtori Simo Puintila, jonka johdolla työskennellyt kansainvälinen opiskelijaryhmä etsi virikkeitä Keravalla toimineen Ornon valaisintehtaan suunnittelijoiden tuotannosta.
Ornon tavaramerkki oli ensiluokkainen muotoilu, josta vastasivat varta vasten palkatut ammattimuotoilijat, kuten Lisa Johansson-Pape, Heikki Turunen ja Lokki-valaisimestaan tunnettu Yki Nummi.
Näyttelyyn liittyy Keravan museon johtaja Leena Karttusen, PhD Juri Mykkäsen ja tutkija Hannele Nymanin kirjoittama kirja ORNO – valaisinmuotoilua. Runsaasti kuvitettu teos kertoo pienen taidetakomon kehityksestä merkittäväksi designvalaisimien valmistajaksi. Orno-näyttely on esillä Sinkassa 18.5.–25.8.2019.