Kirkkonummella asuva valokuvaaja ja kuvantekijä Pekka Karhunen avaa ensimmäisen näyttelynsä kotikunnassaan.
Näyttely pidetään Kirkkonummen kirjastotalo Fyyrin Porkkala-salissa 19.8.-12.9.2026.
Lahden taideteollisesta oppilaitoksesta valmistunut Karhunen teki pitkän uran aikakauslehtien ja sanomalehtien kuvaajana ja kuvittajana.
Hänen töitään on julkaistu muun muassa Ilta- Sanomissa, Kauppalehti Optiossa, Talouselämässä ja lukuisissa muissa aikakauslehdissä.
Valokuvauksen rinnalla Pekka Karhunen on opiskellut useiden kuvataiteilijoiden ohjauksessa ja kehittänyt omaa ilmaisuaan eri tekniikoiden parissa.
Hänen viimeisimmät näyttelynsä ovat olleet Helsingissä.
Kirkkonummen Fyyrin näyttelyssä on esillä piirroksia, akvarellejä, reliefejä ja keramiikkaa. Teoksia yhdistävät vahva käsityöläisyys, tekemisen ilo, oivallus ja huolellinen viimeistely.
Näyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua monipuolisen kuvantekijän tuotantoon ensimmäistä kertaa Kirkkonummella.




