Vantaan kaupunki tarjosi viiden viikon ajan maksuttomia piknikpusseja alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille tänä kesänä.
Pusseja jaettiin kuudessa puistossa 7.6.-9.7.2021 yhteensä 19 438 kappaletta.
Vantaan kaupungin mukaan piknikpussien muodossa järjestetty puistoruokailu helpotti lapsiperheiden arkea ja toi mukavaa sisältöä kesäpäiviin.
Piknikpusseja jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Pointin monitoimitalossa Pakkalassa.
Vantaan kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että kesäfiilis oli huipussaan, kun piknikpusseja jaettiin Pakkalassa.
Työntekijät tekivät soittolistan lasten suosikkikappaleista, ja perheet tanssivat ja viihtyivät sekä ennen piknikpussien jakelua että sen jälkeen.
Vaikka Pakkalassa jaettiin piknikpusseja ensimmäistä kertaa, löysivät alueen perheet paikalle hyvin.
Päiväkodinjohtaja Tarja Turusen mukaan paikalle tuli moni, joka ei ollut aikaisemmin tiennyt puistoruokailusta. Suurin osa piknikpussien hakijoista oli koululaisia, jotka tulivat paikalle joko yksin tai kavereiden kanssa.
Pointin jakelupisteessä piknikpusseja jakelivat varhaiskasvatuksen opettaja Terhi Pohjankoski ja varhaiskasvatuksen hoitaja Outi Rouvali. He työskentelevät normaalisti Kartanonkosken kerhossa, ja tuntevat alueen lapset ja perheet hyvin.
– Piknikpussien jakelu on kivaa ja täällä on paljon kerhosta tuttuja perheitä. Vanhemmat ovat todella iloisia siitä, että puistoruokailua järjestetään alueella, Terhi Pohjankoski kertoi tiedotteessa.
Perheet ovat arvostaneet rentoa ja kesäistä tunnelmaa.
– Terhi ja Outi levittävät iloisella asenteellaan positiivista tunnelmaa lapsille ja perheille. He ovat saaneet hurjasti positiivista palautetta, kertoi Tarja Turunen.