Sen sijaan omakotitalojen ja rivitalojen rakennuslupien määrä väheni vuonna 2022.
Tuusulassa yllettiin vuonna 2022 huimiin lukuihin rakennusluvan saaneiden sekä aloitettujen ja valmistuneiden asuntojen lukumäärissä.
Tuusulan kunnan rakennusvalvonta myönsi vuonna 2022 rakennusluvat yhteensä 1 003 asunnolle. Se on noin 44 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.
– Vertailtaessa rakennusluvan saaneiden asuntojen määriä 15 vuoden ajalta viime vuoden luku on yli 140 prosenttia koko vertailujakson keskiarvoa suurempi, tiedotti Tuusulan kunta.
Viime vuonna myönnetyt rakennusluvat jakaantuvat niin, että 165 lupaa myönnettiin omakotitaloille, 50 rivi- ja ketjutaloasunnoille sekä 787 lupaa kerrostaloasunnoille.
Kerrostaloasunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä nousi reippaasti, sillä vuonna 2021 niitä oli 433. Omakotiasuntojen lupien määrä laski noin kolmellakymmenellä. Myös rivi- ja ketjutaloasuntojen rakennuslupien määrä laski hieman.
Viime vuonna Tuusulassa käynnistettiin 975 asunnon rakentaminen, ja valmiiksi saatiin 758 asuntoa.
Käynnistettyjen hankkeiden määrä oli noin 43 prosenttia ja valmistuneiden noin 36 prosenttia edellisvuotta suurempi.
– Varsinkin kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana Tuusulaan on valmistunut merkittävästi aiempaa enemmän asuntoja, kerrottiin tammikuun 2023 tiedotteessa.