Keravan kaupungille tehdään vuoden 2022 aikana uudet verkkosivut. Nykyinen nettisivusto uudistetaan kokonaan ulkoasultaan ja tekniseltä toteutukseltaan. Kaupungin tavoitteena on vastata paremmin keravalaisten tarpeisiin.
– Sivuston ilme tulee olemaan linjassa kaupungin uuden ilmeen kanssa. Verkkosivu-uudistus koskee myös taide- ja museokeskus Sinkkaa, tiedotti Keravan kaupunki.
Verkkosivuston uudistusprosessi alkoi syksyllä 2021 uuden sivuston konseptin suunnittelulla. Kilpailutuksen tuloksena verkkosivuston toteuttajakumppaniksi valittiin vuoden 2022 alussa Geniem Oy. Keravan mukaan Geniem on viime vuosina toteuttanut esimerkiksi Vaasan ja Kokkolan uudet verkkosivut.
Keravan kaupungin uusi verkkosivusto julkaistaan loppuvuodesta 2022. Sivuston sisältöjen täydentäminen ja viimeistely jatkuvat julkaisun jälkeenkin.
Keravan kaupungin tiedotteen mukaan uudistettava nettisivusto heijastelee Keravan kaupungin strategian linjauksia, joissa korostuvat verkkopalvelun näkökulmasta käyttäjälähtöisyys, monipuolinen ja houkutteleva sisältö sekä imagon vahvistaminen.
Kaupungin mielestä selkeä navigaatio ja sisällön jäsentely auttavat käyttäjiä löytämään tarvitun tiedon helposti. Uusi sivusto suunnitellaan myös mobiilikäyttöön. Tärkeänä periaatteena on saavutettavuus, jolla tarkoitetaan ihmisten moninaisuuden huomioimista myös verkkopalvelun osalta.
– Uusi sivusto on kokonaisuudeltaan selkeä ja visuaalisesti houkutteleva. Kunnan palveluita tuodaan nykyistä paremmin esiin, ja sivuston suunnittelussa hyödynnetään kuntalaisilta saatuja palautteita sekä nykyisen sivuston kävijäseurantaan. Haluamme myös tätä kautta tehostaa palveluja ja tarjota asukkaille uusia tapoja asioida ja antaa palautetta kaupungin suuntaan, kertoi tiedotteessa Keravan kaupungin viestintäjohtaja Thomas Sund.