Kaupunki: Hietaniemenkatu remontoidaan nykyistä vehreämmäksi

Hietaniemenkadun urakka alkaa huonokuntoisten koivujen kaatamisella. Kuva: Daniel Helander / Helsingin kaupunki

Töölössä sijaitseva Hietaniemenkatu korjataan Mechelininkadun ja Hiekkarannantien väliseltä osuudelta. Hanke käynnistyy maanantaina 15. helmikuuta 2021, jolloin ryhdytään kaatamaan Hietaniemenkadun pohjoispuolen huonokuntoisia koivuja.

– Korjauksen jälkeen katu on entistä vehreämpi, sillä koivujen määrää kasvatetaan, ja kadun itäpään kulmaukseen tulee uudet pensas- ja perennaistutukset, Helsingin kaupunki tiedotti.

Katuremontissa uudistetaan Hietaniemenkadun pohjoispuolen jalkakäytävän klinkkerilaatoitus, välikaistan noppakivetys ja koivuistutukset. Kadun eteläpuolen jalkakäytävä ja pyörätie sekä puuistutukset on uusittu aiemmin.

Samassa yhteydessä uusitaan hulevesilinja ja tehdään putkituksia teleoperaattoreille. Myös katuvalaistusta uusitaan.

– Remontin myötä pyöräilyn järjestelyt muuttuvat hieman. Hietaniemenkadun eteläisellä reunalla on nykyisin yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie ja pohjoispuolella jalkakäytävä. Korjauksen myötä pohjoispuolen pyöräreitti siirtyy ajoradalle. Mechelininkadun risteysalueella pyörille tulee omat kaistansa, kaupunki tiedotti.

Myös bussipysäkkien sijaintia parannetaan. Nykyisin yksi pysäkki on risteysalueella.

Hietaniemenkadun urakassa tehdään myös louhintaa. Kaupungin mukaan louhintatyöt tehdään pääosin arkisin kello 7-18, jotta työmaalta kantautuvat äänet häiritsisivät mahdollisimman vähän.
Hietaniemenkadun remontin arvioidaan valmistuvan toukokuussa 2020. Myöhemmin keväällä alkaa myös Hiekkarannantien kunnostus, jonka yhteydessä uudistetaan osa Vanhaa venäläistä hautausmaata.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.