Etu-Töölössä alkaa mittava peruskorjaus Arkadiankatu 24:n kiinteistössä. Tilat peruskorjataan ja uudistetaan Helsingin kaupungin peruskoulujen väistötiloiksi. Peruskorjaus alkaa helmikuussa 2021 ja valmistuu aikataulun mukaan kesällä 2022.
Yhteiskuntakiinteistöihin sijoittava Hemsö ja Helsingin kaupunki tekivät Arkadia-talosta 15 vuoden vuokrasopimuksen kesällä 2020. Hemsö osti kiinteistön Aalto-yliopistokiinteistöiltä vuonna 2017. Talo toimii kaupungin eri koulujen väistötilana koulujen remonttien ajan 2030-luvun alkupuolelle asti. Ensimmäisenä taloon muuttaa Taivallahden peruskoulu.
Nelikerroksisessa on tehty kaksi peruskorjausta vuosina 1967 ja 1999. Vuonna 1999 rakennukseen tehtiin laajennusosa, joka nyt myös peruskorjataan.
Nyt käynnistyvän uuden peruskorjauksen pääurakoitsijaksi on valittu Lujatalo, ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Parviainen Arkkitehdit.
– Kaikki kevyet rakenteet ja pintarakenteet uusitaan, ja rakennuksen terveellisyys ja turvallisuus päivitetään tämän päivän vaatimusten mukaiseksi. Alkuperäiselle rakentamisajalle tyypilliset kaksoislaattavälipohjat korjataan ja haitalliset aineet puretaan pois. Lisäksi koko talotekniikka uusitaan, kertoo Hemsön projektikehitysjohtaja Simo Karjalainen tiedotteessa.
Osoitteessa Arkadiankatu 24 sijaitseva rakennus on valmistunut vuonna 1930 koulurakennukseksi, joka arkkitehtuuri edustaa 1920-luvun klassismia. Siinä ovat toimineet Ruotsainen tyttökoulu, Helsingin ruotsalainen yhteislyseo, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu, Hanken ja Helsingin kauppakorkeakoulu. Viimeksi rakennuksessa on toiminut Aalto-yliopisto.
– Alkuperäisen rakennuksen henkeä noudatetaan pitkälle esimerkiksi tilajärjestysten osalta. Perinteiset luokkatilat säilyvät 30-luvun rakennuksessa. Laajennusosaan tulee avoimempaa opetustilaa, joka soveltuu monimuotoiseen käyttöön ja muuntuu tarpeen mukaan, Simo Karjalainen kertoo.

