Kasarmitorin jättiterassi veti yli 130 000 kävijää

Kasarmitorin kesäterassilla viihdyttiin. Kuva: Camilla Bloom

Kasarmitorin isolla terassialueella laskettiin kesän 2021 aikana kaikkiaan 310 000 kävijää.

Terassialueen ruokakojuissa myytiin yhteensä 187 421 ruoka-annosta. Viinejä, oluita ja väkeviä alkoholijuomia myytiin 224 056 kappaletta.

Näin tarkat luvut julkaisi Helsingin kaupungin kaupunginkanslia syyskuun alussa. Kasarmitorin kesä -tapahtuma järjestettiin 12.6.-15.8.2021. Pääpaino oli terassialueessa, jossa oli 13 ravintolatoimijaa sekä taide-esityksiä. Sivuroolissa järjestettiin Kasarmikadun ja Pohjoisen Makasiinikadun kesäkatukokeilut.

Kasarmitorin terassialueen organisoijien mukaan ihmiset todellakin löysivät Kasarmitorin ja ottivat sen omakseen.

– Osan mielestä Kasarmitori oli intiimiydessään jopa mukavampi terassipaikka kuin mittakaavaltaan huomattavasti massiivisempi Senaatintori, kertoi tiedotteessa Helsingin Leijona Oy:n kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer.

– Molemmissa on tietysti puolensa, mutta se, että tyhjästä torista kuoriutuu yhtäkkiä elämää pulppuava kesäkeidas, on itsessään jo arvokas placemaking-teko, Peggy Bauer jatkoi.

Kasarmitorin terassi tuotti toivottua piristystä niin kaupunkilaisille, kotimaanmatkailijoille kuin yrityksille ja kaupunkikeskustan elävyydellekin. Kiitosta on tullut niin ravintoloiden ruokatarjonnasta, yllätyksellisestä ohjelmasta kuin itse paikastakin.

– Asiakaspaikkamäärään suhteutettuna pääsimme Kasarmitorin kävijämäärissä lähes samoihin lukuihin kuin viime kesänä Senaatintorilla. Myytyjen ruoka-annosten määrä oli nyt jopa suurempi kuin viime kesänä, sanoi Bauer.

Kasarmitorin terassialueella oli kesän vaihtelevien koronarajoitusten mukaan 560-640 asiakaspaikkaa.

Kasarmitorin kesän makuelämyksistä nautti yli 300 000 kävijää. Kuva: Camilla Bloom

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.