Yle kirjoitti elokuussa 2021 kiinnostuksen käsillä tekemiseen kasvaneen. Esimerkkinä artikkelissa käytettiin Kuopion kansalaisopistoa, jossa keramiikkakurssit olivat täyttyneet hetkessä. Lopulta tarjontaa oli jouduttu lisäämään kysynnän vuoksi.
Kädentaidot ja käsillä tekeminen on myös portti luovuuteen ja sen kehittämiseen sekä ylläpitämiseen. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että kuntouttavassa työtoiminnassa valmentautujat ovat kokeneet kädentaitopajojen ja käsillä tekemisen motivoivan poistumista kodin ulkopuolelle, lisäävän sosiaalisia vuorovaikutustilanteita ja antavan sisältöä elämään. Luovan tekemisen ja onnistumisen kautta myös yksilön itseluottamus voi vahvistua.
Uteliaat, luovat ja leikkisät lapset ja nuoret ovat huomisen aikuisia. He keksivät uusia tapoja tutkia maailmaa ja ratkaista sekä arkisia että maailmanlaajuisia haasteita. Ilman luovuutta pyörää ei olisi koskaan keksitty, ilman luovuutta maailma nähtäisiin edelleen litteänä, toteaa luovia tuotteita kädentaitoja varten myyvän Sinelli Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Mutta.
Kädentaitojen harrastamisen arvostus on noussut koronapandemian aikana, jolloin ihmisillä on ollut enemmän aikaa tehdä käsillään. Käsillä tekemisen kaipuusta onkin syntynyt valtakunnallinen trendi.