
Helsingin kaupunki kehittää Itäkeskuksen aluetta, ja tulevaisuudessa alueen keskusta muuttuu eniten. Suunnitelmat ovat esillä verkossa ja kaupunkilaiset voivat antaa niihin palautetta Kerrokantasi-verkkokyselyssä 12. marraskuuta 2021 asti.
Kaupunki on tehnyt kaksi alustavaa suunnitelmaa Itäkeskuksen alueesta: Itäkeskuksen ja sen ympäristön suunnitteluperiaatteet ja Keskustakortteleiden ja pääväylien alustava suunnitelma. Itäkeskuksen suunnitteluperiaatteet perustuvat Helsingin yleiskaavaan ja aikaisempaan kilpailuun Itä-Helsingin keskustasta, joka ratkaistiin vuonna 2020.
Suunnitteluperiaatteissa määritellään muun muassa alueen täydennysrakentamista eli sitä, mihin voidaan rakentaa lisää. Lisäksi suunnitteluperiaatteissa kerrotaan alueella liikkumisesta, viheralueista ja muista julkisista kaupunkitiloista eli esimerkiksi aukioista ja kävelykaduista.
– Itäkeskuksen alueen suunnittelussa tärkeitä tavoitteita ovat muun muassa suunnitella kaupunkia ilmastoviisaasti, täydennysrakentaa alueelle lisää asuntoja, muuttaa keskusta kaupunkimaiseksi ja viihtyisäksi sekä parantaa kävelijöiden ympäristöä ja viheralueita, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Tällä hetkellä suunnitellaan tarkemmin Itäkeskuksen keskustan aluetta, joka sijaitsee Itäväylän päällä ja sen vieressä. Samaan aikaan suunnitellaan pääväylien eli Itäväylän, Kehä I:n ja Meripellontien liikennettä.
Lisätietoja suunnitelmista löytyy verkosta ja Kerrokantasi-palvelusta.
Suunnitteluperiaatteet työstetään valmiiksi talvella 2022. Työhön liitetään lisäksi suunnitelma keskustakortteleista. Tämän jälkeen suunnitteluperiaatteet etenevät päätöksentekoon kaupunkiympäristölautakuntaan. Hyväksymisen jälkeen kaupunki jatkaa suunnittelua ja tekee alueelle asemakaavoja.