Hyvinvoinnin edistämisestä ropisi kunniaa Jokelaan

Jokelan alue on kunnostautunut hävikkiruoan hyödyntämisessä todenteolla.

Tuusulan kunta on valinnut vuoden 2020 hyvinvoinnin edistäjät. Palkittavia tuusulalaisia on tänä vuonna viisi ja heidät valittiin asukkaiden tekemien 64 ehdotuksen joukosta. Suurin osa palkinnoista meni Jokelaan.

Vuoden 2020 hyvinvoinnin edistäjät ovat Jokelan liikuntapaikkojen hoitaja Jari Kuusrainen, ruoka-aputoimijat Hävikistä hyväkkiä, Eväskassi ry, Siskot ja Simot ry sekä Lyylin kahvila.

– Valinnassa painotettiin pyytettömästi ja innovatiivisesti toteutettua hyvinvoinnin edistämistyötä valitun omassa vaikutuspiirissä. Lisäksi tänä vuonna nostettiin esiin niitä toimijoita, jotka ovat korona-aikana toiminnallaan auttaneet ja turvanneet muiden hyvinvointia tai pystyneet muuttamaan tai kehittämään omaa toimintaansa vallitsevaan tilanteeseen soveltuvaksi, tiedotti Tuusulan kunta joulukuussa 2020.

Tunnustukset myönnettiin nyt toista kertaa ja valinnat teki Tuusulan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 18. joulukuuta 2020.

Hyvinvoinnin edistäjän tunnustuksen saanut Jari Kuusrainen vastaa Jokelan liikuntapaikkojen kunnossapidosta ja kehittämisestä suurella sydämellä.

– Hän edistää aktiivisesti asukkaiden liikkumista lähiliikuntapaikoilla ja ulkoilureiteillä kunnostamalla ja ideoimalla uutta. Jari on erityisesti korona-aikana saanut liikkeelle omalla esimerkillään monia jokelalaisia mukaan talkoisiin tekemään vapaaehtoistyötä alueen ja kunkin oman hyvinvoinnin ja virkistystoiminnan hyväksi, kerrottiin Tuusulan kunnan tiedotteessa.

Hävikistä hyväkkiä on säännöllisen hävikkiruoan jakelun järjestäjä Jokelassa. Läpi korona-ajan Antti Honkonen kumppaneineen on nähnyt ihmisten avuntarpeen ja jakanut ruoka-apua niille, jotka sitä tarvitsevat.

Eväskassi ry:n Kari Marjeta kumppaneineen jakaa hävikkiruokaa Jokelassa sitä tarvitseville kolme kertaa viikossa. Kari toimii myös koulukiusaamisen tukihenkilönä sekä yhteistyössä Tuusulan kunnan nuorisopalveluiden kanssa järjestää mopopajatoimintaa nuorille, kerrotaan Tuusulan kunnan tiedotteessa.

Siskot ja Simot ry puolestaan antoi kauppa-apua keväällä ja kesällä 2020 yhteensä 45 Tuusulan kotitaloudelle. Keikkoja tehtiin yhteensä yli 130 ja toiminnassa oli mukana 36 vapaaehtoista.

Toukokuussa yhdistys myös jakoi yli 1400 korttia ikäihmisille. Kevätterveiset-kampanjassa ihmisiä haastettiin lähettämään iloisia terveisiä tuntemattomille ihmisille.

Riihikalliossa sijaitseva Lyylin kahvila on varsinkin korona-aikana jakanut viikoittain leipakasseja.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.