Hiekkaharjun vesitornin purkaminen alkaa alkuvuonna 2022

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY käynnistää Hiekkaharjun vanhan vesitornin purkamisen vuoden 2022 alussa.

Tornin purku kestää noin vuoden. HSY:n hallitus hyväksyi purku-urakan hankinnan kokouksessaan 19. marraskuuta 2021.

HSY:n hallitus päätti tilata Tikkurilan vesitornin purun ja alueen ennallistamisen Fortum Waste Solutions Oy:ltä.

Urakkasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen urakka käynnistyy valmistelevilla töillä ja suunnitelman mukaan varsinainen purkutyö päästään aloittamaan suojaustelinetöiden valmistuttua alkuvuonna 2022.

– Otimme Hiekkaharjun uuden vesitornin käyttöön viime toukokuussa. Torni on toiminut hyvin turvaten Itä-Vantaan vedenjakelua ja siitä on tullut myös näyttävä osa kaupunkikuvaa, kertoo tiedotteessa HSY:n toimitusjohtaja Tommi Fred.

– Puramme huonokuntoisen vanhan tornin Vantaan kaupungilta saamamme purkuluvan mukaisesti, Tommi Fred jatkaa.

Noin vuoden kestävä purku-urakka tehdään HSY:n mukaan turvallisesti huomioiden tornin sijainti rakennusten ja teiden läheisyydessä.

Urakan aikana liikennemäärät lisääntyvät väliaikaisesti Talvikkitiellä ja Leinikkitiellä sekä lähiympäristössä. Purkutyön edetessä työmaalta kuuluu myös normaalia enemmän melua, josta voi olla haittaa lähialueen asukkaille sekä viereisen koulun oppilaille.

Vantaan kaupunki myönsi vanhalle tornille purkuluvan 18. joulukuuta 2018. Kun torni on purettu, alue ennallistetaan. Ennallistamisen jälkeen HSY tulee luovuttamaan nyt vuokralla olevan alueen Vantaan kaupungille.