Herttoniemen ulkoilutien uudet katuvalot himmenevät yöaikaan

Helsingin kaupunki uusii Länsi-Herttoniemen ulkoilutien varrella olevaa sähkölinjaa alkukesän aikana. Urakassa uusitaan sekä sähköjohdot että valaisimet tolppineen. Myös uudet pylväät ovat puiset.

Sähkö johdetaan valaisimille nykykäytännön mukaisesti maakaapelilla. Uusittavaa linjaa on kaikkiaan noin kilometrin verran.

Uudet valaisimet ovat viimeisintä energiatehokasta LED-tekniikkaa. Valaisimiin ohjelmoidaan himmennysautomatiikka, joka pudottaa valotehon alle puoleen yön hiljaisimpina hetkinä. Tällä kilometrin mittaisella ulkoilutien osuudella pylväiden ja valaisinten kokonaismäärä vähenee kahdella.

Helsingissä on ilmajohtoja jäljellä noin 260 kilometriä, joista 160 kilometriä ulkoiluteillä.

Valaistusurakkaan kuuluu kaivutöitä pitkällä matkalla nykyisen ulkoiluraitin reittiä noudattaen. Osia raitista joudutaan todennäköisesti vuorottain sulkemaan töiden ajaksi turvallisuussyistä. Kaivinkoneen työskentelyalueella liikkuminen on vaarallista.

Kaapelikaivun linjalta joudutaan kaatamaan jonkin verran puustoa, koska näiden puiden juuristoalue joka tapauksessa vaurioituisi kaivutyön seurauksena. Samalla kaadetaan muutamia yksittäisiä huonokuntoisia puita reitin varresta. Puut kaadetaan toukokuun alussa ja valaistustyö alkaa sen jälkeen.

Valaistuksen uudistamisen urakka-aika on touko-kesäkuu 2019.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.