Kantakaupungin asemakaavoja ajantasaistetaan

Helsingin kantakaupungissa ajantasaistetaan asemakaavoja. Kuva: Jussi Hellsten

Useita Helsingin kantakaupungin vanhoja asemakaavoja ajantasaistetaan.

Kaartinkaupungissa, Punavuoressa ja Ullanlinnassa sekä muutamassa Eiran ja Länsisataman korttelissa asemakaavat muutetaan kaupungin mukaan vastaamaan todellista rakennettua tilannetta.

Kaavoitustyön yhteydessä myös suojellaan rakennuksia, puistoja ja muita kaupunkitiloja.

Kantakaupungin asemakaavojen ajantasaistaminen on laaja työ, jota tehdään kaupunginosa kerrallaan.

Vuonna 2019 alkanut ajantasaistustyö on alkanut Kampista ja jatkunut siitä muihin kaupunginosiin.

– Kantakaupungille on tyypillistä, että osa toteutuneesta rakentamisesta ei vastaa asemakaavaa eivätkä asemakaavojen merkinnät, tavoitteet ja arvotukset ole keskenään yhtenäisiä. Rakennusoikeudet ja käyttötarkoitukset eivät siis vastaa olemassa olevien rakennusten tilannetta. Ajantasaistamalla asemakaavat haluamme turvata alueen kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot, kertoo johtava arkkitehti Otso Huhtala.

Asemakaavojen ajantasaistamistyössä päivitetään tonttien rakennusoikeudet, rakennusalat ja käyttötarkoitukset vastaamaan nykytilannetta.

Samalla sekä tarkistetaan ja tarvittaessa lisätään alue- ja kohdekohtaiset suojelumerkinnät ja kaupunkikuvalliset määräykset, joilla varmistetaan merkittävien arvoympäristöjen ja yksittäisten kohteiden säilyminen. Uusia suojelumerkintöjä tulee kymmeniin vanhoihin rakennuksiin.

Asemakaavoissa tuodaan ensimmäistä kertaa alueen arvokkaat puistot sekä kaupunki- ja katutilat laaja-alaisen suojelun piiriin. Puistojen lisäksi myös yksittäisiä puita ja katupuurivejä määrätään säilytettäväksi.

Asemakaavojen ajantasaistamistyö ei kaupungin mukaan mahdollista merkittäviä muutoksia uudisrakentamiseen.

Nykyrakenteesta merkittävästi poikkeava lisä- tai uudisrakentaminen vaatii jatkossakin oman erillisen asemakaavamuutoksensa.

Asemakaavan muutokset mahdollistavat kuitenkin erityyppisten toimitilojen ja palvelujen joustavaa sijoittamista sekä vaikutuksiltaan vähäisiä tilankäytön muutoksia. Ullakkorakentaminen asuin- tai toimitilakäyttöön voi myös olla tietyin reunaehdoin mahdollista.

Kaartinkaupungin, Punavuoren ja Ullanlinnan alueiden asemakaavaehdotukset ovat nähtävillä 28.8.-30.9.2026 nettiosoitteessa hel.fi/suunnitelmat.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.