Helsinkiin valittiin uusi nuorisoneuvosto

RuutiGaalan tunnelmia. Kuva: Mila Eremina.

Helsinki juhli nuorten vaikuttamista perinteisessä RuutiGaalassa Suvilahden Tiivistämössä keskiviikkona 8. joulukuuta 2021.

Tilaisuudessa julkistettiin Helsingin nuorisoneuvoston vaalien tulokset.

Nuorisoneuvoston vaaleissa oli ehdolla kaiken kaikkiaan 74 nuorta eri puolilta Helsinkiä. Nuorisoneuvostoon valittiin 30 edustajaa kaksivuotiselle kaudelle 2022- 2023. Uusi nuorisoneuvosto aloittaa toimikautensa 1. tammikuuta 2022.

Vaaleissa oli kaiken kaikkiaan 28 538 äänioikeutettua nuorta. Ääniä annettiin yhteensä 10 799. Äänestysprosentti kipusi 38,1 prosenttiin, kun se edellisissä vaaleissa vuonna 2019 oli 35,4 prosenttia. Eniten ääniä annettiin Itä-Helsingissä, Kontulan ja Vuosaaren alueella.

RuutiGaalan aikana jaettiin myös nuorten osallistuvasta budjetoinnista eli RuutiBudjetista 150 000 euroa nuorten valitsemiin kohteisiin. Summa jaettiin tasan itäisen, läntisen ja pohjoisen nuorisotyön kesken.

RuutiBudjetista toteutetaan vuonna 2022 esimerkiksi itäisen nuorisotyön alueella Laajasalon kesäparkki, lännen alueella Kesän urheilutapahtuma nuorille ja pohjoisen alueella Koulun päättäjäistapahtuma ja Sateenkaareva festari.

– Äänestystuloksissa korostuivat aiempaa enemmän yhteinen tekeminen ja ajanviete, kuten retket ja tapahtumat. Esimerkiksi itäisen alueen RuutiBudjetti-neuvotteluissa nuoret kertoivat, että heille tärkeitä ovat tilanteet, joissa on helppo tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Pitkän korona-ajan vaikutus näkyy siis osallistavan budjetoinnin tuloksissa selkeästi, sanoi nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka tiedotteessa.

Nuorten osallistavan budjetoinnin eri vaiheisiin osallistui vuoden 2021 kuluessa kaiken kaikkiaan noin 14 000 nuorta. Vuonna 2020 prosessiin osallistui noin 10 000 nuorta.

Nuorisotyön ja koulujen yhteistyönä toteuttamilla piloteilla vuonna 2011 käynnistynyt Ruuti-järjestelmä täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Kymmenen vuoden aikana nuorten vaikuttamismahdollisuudet ovat kaupungissa monipuolistuneet ja vahvistuneet merkittävästi.

– Nyt alkaneella kaupungin strategiakaudella nuorten vaikuttamismahdollisuuksia uudistetaan, muun muassa kaupungin kaikkien toimialojen sitoutumista ja yhteistä johtamista vahvistamalla. Jatkossa kiinnitetään entistä enemmän huomiota osallisuuden vahvistamiseen lasten ja nuorten arjessa sekä seurataan nuorten osallisuuden kokemuksen kehittymistä, kertoi Mikko Vatka.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.