Helsingintien ja Lääkärinkujan kiertoliittymä avattiin liikenteelle

Citymarketin risteykseksi kutsuttu kiertoliittymä valmistui aikataulussaan Järvenpäässä ja pysyi suunnitelluissa kustannuksissa. Alueella on tehty myös uudenlaisia kevyenliikenteen järjestelyjä.

Puoli vuotta kestäneissä saneeraus- ja muutostöissä Helsingintien ja Lääkärinkujan risteyksen liikennevaloliittymä korvattiin kiertoliittymällä, jonka tarkoitus on helpottaa alueen liikenneruuhkia ja liikenteenohjausta. Urakasta vastasi Terrawise Oy ja sen kokonaishinta on arviolta 1,5 miljoonaa euroa.

Koska kiertoliittymä sijaitsee Helsingintien katualueen lisäksi osittain Citymarketin tontilla, muutokset on tehty yhteistyössä Keskon kanssa. Järvenpään kaupungin tiedotteen mukaan Kesko rahoitti katuhanketta 25 prosentin osuudella. Keskon lisäksi tärkeänä yhteistyökumppanina hankkeessa oli Järvenpään Vesi, joka saneerasi alueen vesihuoltoa, käytännössä jäte- ja hulevesiverkostoa.

Helsingintiellä Kartanontien ja Lääkärikujan välillä kokeillaan ensimmäistä kertaa myös yksisuuntaista pyöräliikennettä Järvenpäässä. Yksisuuntaisuus tarkoittaa sitä, että pyöräilijä ajaa aina samaan suuntaan kuin autoliikenne, ja pyöräily on erotettu jalankulusta.

Yksisuuntaisuus on Järvenpään kaupunginhallituksen hyväksymänä mukana Järvenpään pyöräilyn kehittämissuunnitelmassa. Helsingintien ympäristö päätyi yhdeksi ensimmäisistä sovelluskohteista.