Haagan seurakunta järjesti Hääyö-tapahtuman vehreän luonnon keskellä.
Haagassa vihittiin hääpareja erikoisessa paikassa 4. kesäkuuta. Vihkimispaikkana toimi nimittäin Haagan Rodopuisto eli Alppiruusupuisto.
Haagan seurakunnan järjestämässä Hääyössä vihittiin yhdeksän paria, siunattiin kaksi avioliittoa ja yksi pari uudisti vihkivalansa 20 vuoden jälkeen.
Hääyön ensimmäiset parit vihittiin kello kuudelta ja viimeiset myöhemmin illalla viisitoista yli kymmenen.
– Tunnelma kesäisessä puistossa oli aurinkoinen, lämmin, herkkä ja täynnä rakkautta. Moni ohikulkija osallistui spontaanisti vihkimisiin ja parit saivat osakseen lukuisia onnitteluja puistossa kulkeneilta ihmisiltä, kertoo Haagan seurakunnan vs. kirkkoherra Mari Mattsson.
– Ilta oli sekä rakkauden että yhteisöllisen ilon täyttämä. Kaikki vihkimiset alkoivat harmonikkamusiikilla ja se loi tilaisuuteen myös aivan oman erityisen tunnelmansa, Mari Mattsson jatkaa.
Mattsson on järjestänyt Hääyö-tapahtumia jo edesmenneen vantaalaisen kollegansa, Heikki Lepän, esimerkin innostamana Kallion kirkossa jo vuodesta 2016.
– Haagan Rodopuistossa vierailin ensimmäisen kerran kymmenkunta vuotta sitten ja jo silloin ajattelin, että sinne sopisi hyvin Hääyö. Puisto on tunnelmallinen, omassa lajissaan hyvin erityinen ja monille helsinkiläisille tärkeä paikka – siksi myös sopiva rakkauden juhlaan, Mari Mattsson jatkaa.
Rodopuisto sopi erinomaisesti Hääyön paikaksi, ja tapahtumaan oli haettu asiaan kuuluvat luvat myös Helsingin kaupungilta. Hääparien vierasmäärä vaihteli kahden ja kahdenkymmenen välillä. Vihkipaikka oli katsottu niin, että häävieraat mahtuisivat hyvin juhlistamaan hääparille tärkeää hetkeä.
Haagan seurakunta ei ole näillä näkymin järjestämässä toista Hääyötä tänä kesänä, mutta Hääyöstä on tarkoitus muodostaa vuosittainen perinne.
– Toki kuuntelemme myös seurakuntalaisten toiveita eli mikäli tälle olisi tarvetta, niin minulle ja seurakuntaan voi laittaa viestiä, Mari Mattsson lisää.
