Entisen Anttilan talon loppu häämöttää Keravalla

Kauppakaari ja keskellä Anttilan talonakin tunnettu Pohjolan liiketalo historiallisessa valokuvassa vuonna 1987. Kuva: Tuntematon kuvaaja / Keravan museopalvelut

Merkittävä asemakaavahanke Keravan keskustassa osoitteessa Kauppakaari 1 etenee.

Keravan kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto päätti lokakuussa 2022 asettaa Kauppakaari 1:n asemakaavan muutoshdotuksen julkisesti nähtäville ja pyytää ehdotuksesta tarvittavat lausunnot.

Kaupunkikehitysjaosto ei ollut päätöksessään yksimielinen, sillä kokouksessa ehdotettiin kaavaehdotuksen palauttamista uuteen valmisteluun. Tämä ehdotus kaatui äänestyksessä äänin 6-2. Yksi jaoston jäsen oli poissa äänestyksestä.

Kaavaehdotuksen mukaan nykyinen liikerakennus puretaan ja sen tilalle rakennetaan asuinkerrostaloja. Niiden kivijalkaan suunnitellaan liiketiloja.

– Nykytilanne alueella ei rakentamisen tehokkuudeltaan ja käyttötarkoitukseltaan tue tiiviin, kestävän ja kaupunkimaisen yhdyskuntarakenteen ja keskustan elinvoimaisuuden kehittämistä, todetaan kaupunkikehitysjaoston päätöksessä.

Purettavaksi esitettävässä liikerakennuksessa toimi Anttilan tavaratalo vuoteen 2014 asti. Kohde on tunnettu myös Pohjolan liiketalona.

Kaupungin mukaan liikerakennus voidaan purkaa, koska se ei nykymuodossaan palvele nykypäivän tarpeita eikä rakennuksella ole suojeluarvoja. Lisäksi kaupungin mukaan kiinteistönomistaja ei ole ponnisteluistaan huolimatta löytänyt liikerakennuksen tyhjille tiloille uusia käyttäjiä.

Entisen Anttilan rakennuksen pohjoispuolella oleva pysäköintitalo säilytetään asemakaavamuutoksessa.

Uudet asuinkerrostalot olisivat 6-14-kerroksisia.

– Uudisrakennukset eivät korkeinta, Asemantien varrelle rakennettavaa rakennusta lukuun ottamatta nouse viereisen Aurinkomäen puistoalueen puiden lehvästön huippujen korkeusaseman yläpuolelle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.