WWF:n Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma, jota vietetään seuraavan kerran lauantaina 24. maaliskuuta 2018 kello 20.30–21.30.
Earth Hourin alkuperäisenä ideana on sammuttaa valot tunnin ajaksi ja osoittaa näin huoli ilmaston puolesta sekä vaatia päättäjiltä toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suomessa Earth Houria vietetään teemalla maailman suurin kynttiläillallinen.
Ruoka muodostaa ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä noin 20 prosenttia – yhtä paljon kuin liikenne. Peräti 60 prosenttia ruuan tuotannon ja kulutuksen ilmastovaikutuksista aiheutuu alkutuotannosta, eli rehun tuotannosta pelloilla ja eläinten kasvatuksesta. Kolmasosa maailman tuottavasta maa-alasta on maatalouden käytössä, ja lähes 80 prosenttia siitä kytkeytyy eläinperäisten tuotteiden tuotantoon. Kun peltojen tieltä raivataan sademetsiä ja muita monimuotoisia elinympäristöjä, luonto köyhtyy, eroosio lisääntyy ja lajeja uhkaa sukupuutto.
Suurin hiilijalanjälki on naudanlihalla sekä maitotuotteilla. Ruuan ympäristövaikutuksia on helppo pienentää korvaamalla osa lihasta kasviksilla sekä kestävästi pyydetyllä tai kasvatetulla kalalla.
Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin yli kaksi miljoonaa ihmistä osoitti päättäjille huolensa ilmaston puolesta. Vuonna 2017 tapahtumaan osallistui satoja miljoonia ihmisiä ja tuhansia oppilaitoksia, yrityksiä ja muita yhteisöjä ympäri maailmaa. Tapahtuma oli maailmanlaajuisesti isompi kuin koskaan aiemmin. Mukana oli yhteensä ennätykselliset 187 maata ja maantieteellistä aluetta. Tapahtumaan osallistui yli 400 maailmankuulua maamerkkiä, ja valoja sammutettiin jopa kansainvälisellä ISSavaruusasemalla.
Suomessa tapahtumaan ilmoittautui yli 120 ravintolaa ja kahvilaa. Earth Hourin aihetunnisteita #EarthHourSuomi käytettiin Instagramissa yli 1400 kertaa, ja Twitterissä se nousi viraali-ilmiöksi. Suomessa tapahtumaa viettävät vuosittain sadat oppilaitokset, yritykset ja kunnat. Vuonna 2017 Earth Houriin osallistui Suomessa tavalla tai toisella 1,3 miljoonaa ihmistä (TNS Gallup). Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa earthhour.fi
Kuva: earthhour.fi