Autoalan suuryritys keskittää pääkonttorinsa Aviapolikseen

Aviapoliksen suuralue saa lisää merkittäviä pääkonttoreita.

Autoalan suomalainen suuryritys Veho Oy on solminut kiinteistösijoitusyhtiö Antiloopin kanssa pitkäaikaisen vuokrasopimuksen pääkonttoritoimintojen keskittämisestä osoitteeseen Tietotie 9. Antiloopin kiinteistö valmistui sinne vuonna 2013.

Kiinteistö sijaitsee lentokentän kupeessa ja Aviapoliksen juna-asema on kävelymatkan päässä.

-Alueen vetovoima lisääntyy merkittävästi Aviapolikseen rakentuvan uuden kaupunkikeskuksen myötä, kerrotaan tiedotteessa.

Alkanut vuosi 2019 on Vehon historian juhlavuosi, sillä yhtiön perustamisesta tulee kuluneeksi 80 vuotta. Oy Veho Ab:n yhtiöjärjestys laadittiin tammikuussa 1939, mutta yhtiön juuret Suomessa yltävät jo vuoteen 1892.

– Tavoitteena oli saada toiminnot saman katon alle, mikä helpottaa päivittäistä työntekoamme merkittävästi ja tukee toimintatapojen sekä yrityskulttuurin kehittämistä, kertoo Vehon talousjohtaja Anssi Räsänen.

– Lisäksi Aviapolis tarjoaa Veholle hyvän näköalapaikan kasvavaan kaupunkiympäristöön ja otollisen mahdollisuuden testata ratkaisuja yhdessä muiden tulevaisuuden liikkuvuuteen panostavien yritysten ja yhteisöjen kanssa. Tästä osoituksena Aviapoliksen Liikennelabra-hanke, jossa Veho on vahvasti mukana, Räsänen jatkaa.

Vehon muuton Tietotielle suunnitellaan tapahtuvan maaliskuussa 2020. Kiinteistön muita vuokralaisia ovat muun muassa Finnair, LähiTapiola Rahoitus ja American Express GBT.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.