Asunnottomien asumisyksikkö avattiin Kurkimäessä

Kuvituskuva.

Joulukuun puolivälissä avatussa Silta-asumispalveluyksikössä on vielä tilaa helsinkiläisille asunnottomille.

Asunnottomille henkilöille suunnatut palvelut ovat vahvistuneet Helsingissä.

Euroopan liikkuvalle väestölle tarkoitettu hätämajoitus siirtyi vuoden alussa Diakonissalaitoksen sote-palveluiden vastuulle, ja hätämajoitus sijaitsee Vallilassa. Myös uusi asunnottomille helsinkiläisille suunnattu Silta-yksikkö on juuri aloittanut toimintansa.

Itä-Helsingin Kurkimäessä joulukuussa 2022 avattu Silta tarjoaa kodin vajaalle 80 asunnottomalle henkilölle.

– Tavoitteena on mahdollistaa asiakkaidemme pitkäaikainen asuminen. Toimimme yhteisöllisesti ja toivomme, että kaikki kokevat meillä olonsa tervetulleiksi, kertoo Sillan toiminnasta vastaava palveluyksikön johtaja Krista Hellström tiedotteessa.

Myös naapurustotyö on keskeinen osa Sillan toimintaa.

Ennen yksikön avaamista naapurustolle järjestettiin kaksi tapaamista ja yhteisiä tilaisuuksia on tarkoitus jatkaa myös tänä vuonna.

– Haluamme luoda tiiviin yhteyden naapurustoomme, jotta luottamus puolin ja toisin kasvaa. Näin myös mahdollisiin ongelmiin on helpompi puuttua nopeasti, Krista Hellström sanoo.

Tällä hetkellä yksikössä on 15 asukasta, mutta tavoite on, että asukaspaikat ovat täynnä kevääseen mennessä.

ARA:n tilastojen mukaan Helsingissä oli vuoden 2021 lopussa yhteensä 1 209 yksin elävää asunnotonta, heistä 518 pitkäaikaisasunnottomia.

– Helsingin kaupunkistrategiassa tavoitteena on asunnottomuuden poistaminen vuoteen 2025 mennessä. Silta tuo helpotusta erityisesti pitkäaikaisasunnottomien tilanteeseen, Hellström huomauttaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.