Kaupunkibulevardi tuo Kivitorpanaukion Munkkiniemeen

Huopalahdentie. Arkistokuva

Rakuunantien uusien kerrostalojen luoteispuolelle suunnitellaan uusi Kivitorpanaukio.

Huopalahdentien mahdollinen muuttuminen kaupunkibulevardiksi ja pikaraitiotien reitiksi tuo alueelle kaksi uutta aukiota. Kivitorpanaukio sijoittuu Vanhan Munkkiniemen osa-alueen pohjoisrajalle, Turunväylän liittymän eteläpuolelle, osoitteessa Huopalahdentie 19 sijaitsevan uuden Rakuunanpihan kerrostalon edustalle.

Turunväylän ja Huopalahdentien nykyinen liittymäalue myllerretään muutenkin uusiksi ja Huopalahdentien linjausta muutetaan, jolloin uudelle aukiolle syntyy tilaa Huopalahdentien ja olemassaolevan kerrostalon väliin.

Huopalahdentien toinen uusi aukio on suunnitellaan Munkkivuoren puolelle, ja se on nimeltään Munkkivuoren ostoskeskuksen aukio.

Kaupunki asetti yleisön nähtäville Huopalahdentien katualueen ja ympäristön asemakaavan muutosehdotuksen tammikuussa 2023.

Tämä kaavaehdotus käsittää uuden pikaraitiotien ja liikennejärjestelyjen toteuttamisen eikä se sisällä uusien rakennusten kaavoittamista. Huopalahdentien varren uudet asuin- ja toimitilarakennukset kaavoitetaan myöhemmin omina kaavahankkeinaan.

Uuden pikaraitiotien ja bussien pysäkit keskitetään Huopalahdentien varrelle kolmen aukion yhteyteen. Aukoista Munkkiniemen aukio on jo olemassa, ja Kivitorpanaukio ja Munkkiniemen ostoskeskuksen aukio ovat uusia rakennettavia aukioita.

– Aukiot suunnitellaan viihtyisiksi ja toimiviksi muun muassa monimuotoisten istutusten sekä katurakenteiden ja –kalusteiden avulla. Aukioiden ääniympäristöä pyritään parantamaan erilaisilla niin sanotuilla vihreillä ratkaisuilla, kerrotaan kaavaehdotuksessa.

Aukioiden yhteyteen suunnitellaan pyöräpysäköintipaikkoja ja kaupunkipyöräasemia. Lisäksi tavoitteena on keskittää alueelle tulevaisuudessa rakennettavat uudet kivijalkaliiketilat aukioiden ympäristöön.

Kivitorpanaukion ympärille on tarkoitus suunnitella asuintaloja, ja liiketiloja niiden kivijalkaan.

– Kivitorpanaukio tulee palvelemaan monipuolisesti asukkaita sekä myöhemmin laajentuvan yritysalueen työntekijöitä. Aukiosta on teetetty alustava suunnitelma osana Kivitorpanpuiston ja Kivitorpanaukion julkisten ulkotilojen yleissuunnitelmaa, kerrotaan kaavaehdotuksessa.

Kivitorpanaukion nimi juontaa juurensa Munkkiniemen kartanon alustalaismökkiin, Kivitorppaan. Kadonneen torpan perustukset ovat edelleen nähtävissä Kivitorpan puistossa Munkkiniemessä.

Munkkivuoren ostoskeskuksen aukio kaavoitetaan ostoskeskuksen itäpuolelle.

Aukio on osa Munkkivuoren ostoskeskuksen asemakaavan muutosta. Uudelta aukiolta on tarkoitus tehdä porrasyhteys viereiseen, uudelleen rakennettavaan Huopalahdentien alikulkutunneliin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.