Arvio nyt: Kontulan ja Kivikon terveysasemat lakkautetaan 2028

Keskuksen nykyiset tilat oikealla ja laajennusosa vasemmalla. Taiteilijan näkemys alustavien suunnitelmien pohjalta, Helin & Co Arkkitehdit.

Kivikon ja Kontulan terveysasemat säilyvät vielä useamman vuoden.

Tämänhetkisen arvion mukaan Kontulan ja Kivikon terveysasemat lakkautetaan vuonna 2028.

– Kontulan ja Kivikon terveysasemien palvelut muuttavat uudistettuun Myllypuron rakennukseen arviolta vuonna 2028. Kontulaan jää pienimuotoinen lähipalvelupiste, tiedotti Helsingin kaupunki helmikuussa 2023.

Kaupunki kertoi asiasta osana tiedotusta, joka liittyi Myllypuron nykyisen terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajentamiseen.

Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksesta aiotaan kasvattaa huomattavasti.

Kaupunki suunnittelee laajennusta Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennukseen. Tavoitteena on koota keskukseen Myllypuron, Vartiokylän, Mellunkylän ja Östersundomin asukkaille monipuoliset terveys- ja hyvinvointipalvelut laajoilla aukioloajoilla.

Laajennusosa on sijoittumassa Myllypuron metroaseman nykyisen pohjoisen lippuhallin paikalle suunnitellaan viisikerroksista laajennusosaa terveys- ja hyvinvointikeskukselle sekä sen yhteyteen uutta lippuhallia.

– Tämänhetkisen arvion mukaan laajennuksen rakentaminen alkaa vuoden 2024 lopulla. Tämä edellyttää, että tekeillä oleva rakennuspaikan asemakaavan muutos on lainvoimainen. Rakentaminen kestää noin kaksi vuotta, kerrottiin kaupungin tiedotteessa.

– Sen jälkeen laajennusosa varustetaan käyttökuntoon. Laajennetun terveys- ja hyvinvointikeskuksen arvioidaan olevan käytössä 2028, mutta aikataulu tarkentuu suunnittelun edetessä.

Laajennuksen rakentaminen sekä vanhojen tilojen tarvittavat muutostyöt vaiheistetaan niin, että palvelut toimivat Myllypuron terveysasemalla mahdollisimman häiriöttä koko rakentamisen ajan.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennuksen hankesuunnitelman helmikuussa. Hankesuunnitelma eteni seuraavaksi Helsingin kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Kivikon terveysasema. Kuva: Jani Jakonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.