Länsimäessä sijaitsevan Alepa Kuulakujan tammikuussa alkanut laaja myymäläremontti on saatu valmiiksi maaliskuussa.
– Ihanaa päästä taas avaamaan ovet Kuulakujalla. Remontti oli todella laaja, ja käytännössä koko myymälä laitettiin kokonaan uusiksi. Olemme jatkossa avoinna 24/7, eli myös aukioloiaikojen osalta tapahtui merkittävä parannus, kertoi myymäläpäällikkö Säde Länsisyrjä HOK-Elannon tiedotteessa.
– Uudistuksen myötä myymälämme neliömäärä kasvoi 440 neliöön, ja saimme runsaasti tilaa uusille tuotteille. Laajentuneen tilan myötä pystymme jatkossa toteuttamaan asiakkaidemme Korttelitoiveita huomattavasti paremmin. Uusien neliöiden myötä pystyimme myös tuomaan paljon toivotun appelsiinimehukoneen myymälään, Säde Länsisyrjä jatkoi.