Ympäristötaidetta esillä Espoon Rantaraitilla

SISU-kollektiivin teossarjan yksi teos Rantaraitilla. Kuva: Vessi Hämäläinen

Luonto- ja merimaisemistaan tunnetulla rantatiellä on nyt tavallisuudesta poikkeavaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Suur-Espoonlahteen sijoittuva ympäristötaideteos Rakkauskirjeitä luonnolle on Taidekollektiivi SISU:n toteuttama viiden ympäristötaideteoksen kokonaisuus.

Se on osa Espoon kulttuuritalojen ja -palveluiden laajempaa Tulevaisuustarinoita-konseptia.

Teossarja sijoittuu Espoon Rantaraitille Kivenlahden uimarannan ja Soukanlahdenpuiston väliselle osuudelle. Teokset ovat nähtävillä 26.8.–3.9.

Rakkauskirjeitä luonnolle -teos on syntynyt kaupunkilaisten luonnolle osoittamien rakkauskirjeiden pohjalta.

Kesän aikana kerättyjä kirjeitä kertyi toistasataa, ja niistä noin neljäsosa valikoitui mukaan Espoonlahden teokseen ääneen puhuttuina.

– Olimme todella vaikuttuneita kirjeistä ja valitsimme monipuolisesti erilaisia vastauksia. Haluamme, että teoksessa kirjoittajien sanoma tulee kuuluviin ja toivomme, että kävijät saavat kokea saman liikutuksen tunteen kuin me kirjeitä lukiessamme, kollektiivin jäsenet Sini Parikka ja Suvi Saastamoinen kertovat tiedotteessa.

Joukossa on tarinallisia, runollisia, paikallisia ja maailmaa syleileviä vastauksia.

Luonnonmukaisen lähiympäristön arvostus ja kaipuu näkyy teksteissä. Kirjeistä välittyi myös huoli ihmisten jättämästä jäljestä.

Taidekollektiivi SISU käyttää työssään pääasiallisesti Kierrätyskeskuksen jätteeksi luokiteltua materiaalia eli teosten elinkaari on tarkkaan harkittu.

Yksittäisen teoksen voi löytää sattumalta Rantaraitin varrelta tai kaikki viisi teosta voi hakeutua katsomaan haluamassaan järjestyksessä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.