Uuteen Espoonlahden uimahalliin halutaan hyppyallas

Kuvituskuva. Kuva: Ronja Määttä / Espoon kaupunki

Espoon liikuntalautakunta ehdottaa, että Espoonlahden uuteen uimahalliin sijoitetaan laajennusosa, johon kuuluvat syvä monitoimiallas eli hyppyallas sekä ulkoallas.

Nyt nämä puuttuvat uuden uimahallin uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta.

Väestöennusteiden mukaan Espoonlahden arvioidaan kasvavan Espoon suurimmaksi kaupunkikeskukseksi, joten uimahallin tulee vastata näihin tarpeisiin myös pitkällä aikavälillä, katsoo lautakunta.

Kansainväliset mitat täyttävä hyppyallas ei ainoastaan mahdollista uimahyppyjen harjoittelemista vaan se sopii myös esimerkiksi vesipallon ja uppopallon pelaamiseen sekä taitouintiin ja sukellukseen.

Lisäksi sitä voi hyödyntää vesijuoksualueena, jolloin uintiradoille jää enemmän tilaa uimareille.

– Espoonlahden uimahallilla on pitkät perinteet espoolaisen vesiurheilun keskuksena ja on tärkeää, että se pysyy sellaisena myös jatkossa. Monipuoliset uintiolosuhteet ovat tärkeitä kuntalaisille sekä eri lajien harrastajille ja huippu-urheilijoille, kertoo Espoon liikuntajohtaja Martti Merra tiedotteessa.

Liikuntalautakunta antoi 30. marraskuuta lausunnon Espoonlahden uimahallin uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta. Lausunnossa myös esitetään, että jatkosuunnittelussa tarkastellaan mahdollisuutta rakentaa uusi uimahalli sijainniltaan siten, että vanha uimahalli pystytään pitämään auki siihen asti kunnes uusi halli on valmis.

Espoon kaupungin tilapalvelut-liikelaitos on arvioinut, että Espoonlahden uuden uimahallin rakentaminen alkaisi vuonna 2027. Nykyinen uimahalli valmistui vuonna 1983, eli se on täyttänyt 40 vuotta tänä vuonna.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.