Opinmäen suosio tapahtumien järjestämispaikkana kasvaa

Suurpelto kasvaa ja kehittyy alueena jatkuvasti, ja uusia tuulia puhaltaa myös Opinmäen monitoimikeskuksessa. Kävijämäärät kasvoivat viime vuoden aikana neljänneksellä, ja toimintaa riittää arjen koulunkäynnistä häihin saakka.
– Täällä on joka ilta jotakin toimintaa, kertoo Opinmäen kampuksen koordinaattori Jere Juutilainen.

Arki-iltaisin Opinmäen täyttävät erilaiset harrastustapahtumat, ja viikonloppuisin erityisesti liikuntahalliin linkittyviä tapahtumia, kuten esimerkiksi tanssikoulujen isoja kilpailuja.

– Viimeisen vuoden aikana meillä on ollut myös isompia tapahtumia, kuten esimerkiksi tekstiilialan yrittäjien Ommel-tapahtuma, jossa kävi yli 3000 ihmistä.

Leirejä, turnauksia ja kieltenopetusta

Opinmäessä keskitytään erityisesti ihmisten monipuoliseen kehittymiseen ja hyvinvointiin sekä oppimisprosessiin niin koulussa kuin nuorisopalveluiden kohdalla, ja keskuksen toiminta kaikille avoimena kohtaamispaikkana on toteutunut.
– Täällä on järjestetty erilaisia teoriatunteja ja kieltenopintoja työväenopiston kautta. Omnia- ammattioppilaitoksella on myös omat tilansa, ja he järjestävät tänä vuonna soitinrakennuksen kurssin, Juutilainen luettelee.

– Puukäsittelyluokkaa voivat vuokrata myös käyttäjät, mikäli heillä on konseptiin sopivia projekteja työn alla. Vuokraaminen onnistuu sekä itsenäisesti tai oppilaitoksien kautta.

Vihille monitoimitilassa?

Opinmäessä on nähty monenlaisia tapahtumia konferensseista kokkauskursseihin, urheiluturnauksiin, messuihin, elokuvien katselemiseen ja konsertteihin. Tiloja löytyy auditoriosta neuvotteluhuoneisiin, ruokalaan, opetuskeittiöön, koululuokkiin ja opetuspuutarhaan saakka.

Kirjastosta, joka on avoinna joka päivä aamuseitsemästä iltakymmeneen, on puolestaan tullut käyttäjiensä epävirallinen olohuone, ja Opinmäen seinien sisällä on nähty monenlaisia juhlatilaisuuksia seminaareista jopa häihin saakka.

– Häitä on tähän mennessä järjestetty seitsemät. Keskimäärin niitä on ollut pari kolme kappaletta per vuosi, Juutilainen toteaa.
– Kaikki ovat tervetulleita hyödyntämään tilojamme etenkin suurempien tapahtumien merkeissä. Meillä voi järjestää miltei mitä tahansa pienistä pop-up-vaatemyyntitapahtumista isoihin juhliin.

Iida Rekunen