Oikotie: Tapiola ja Olari halutuimmat asuinalueet Espoossa

Kuvituskuva Tapiolasta

Tapiola on haetuin Espoon kaupunginosa Oikotien omistusasuntojen hakupalvelussa vuoden 2021 tilastossa. Myös Olari pärjää hyvin.

Espoossa myynnissä olevia omistusasuntoja Oikotie Asuntojen verkkopalvelusta etsivät henkilöt hakivat vuonna 2021 eniten Tapiolassa sijaitsevia asuntoja.
Toiseksi halutuin Espoon kaupunginosa oli Olari ja kolmanneksi suosituin Matinkylä.

Oikotie Asuntojen hakutilastossa 2021 Leppävaara on sijalla neljä. Saunalahti on viidentenä, Westend kuudentena, Niittykumpu seitsemäntenä ja Haukilahti kahdeksantena. Laaksolahti on sijalla yhdeksän ja Mankkaa sijalla kymmenen.

Oikotie on julkistanut tilastonsa vuoden 2021 osalta sekä vuoden 2021 viimeisimmän vuosineljänneksen osalta.

Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Espoossa suurin kiinnostus tiivistyy Tapiolaan, Matinkylään, Leppävaaraan ja Olariin. Ne ovat halutuimmat kaupunginosat niin koko viime vuoden kuin vuosineljänneksien otannallakin.

Laskussa näyttää olevan Saunalahti, josta haettiin Oikotien kautta viime vuonna Espoosta viidenneksi eniten omistusasuntoa, mutta joka ei loka–joulukuussa 2021 mahtunut kärkikymmenikköön.

Myös Vantaalla suurin suosio tiivistyy muutamaan kaupunginosaan; Tikkurilaan, Kivistöön ja Myyrmäkeen. Nousua näyttää tekevän Korso, joka oli loka–joulukuussa neljänneksi halutuin alue ja koko vuonna seitsemänneksi halutuin. Vantaan suurimpiin kaupunginosiin lukeutuva Hakunila ei sen sijaan yllä omistusasuntojen hakumäärissä kärkikymmenikköön.

Helsingin kolme halutuinta asuinaluetta vuoden 2021 tilastossa ovat Etu-Töölö, Kruununhaka ja Vanha Munkkiniemi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.