Metsähakkuita Espoon Kellonummen hautausmaalla

Kellonummen hautausmaan reuna-alueella kasvaa tiheää kuusikkoa, jota harvennetaan. Kuva: Asko Leinonen

Espoon seurakuntayhtymä teettää Kellonummen hautausmaalla Vanha-Espoossa metsähakkuita syksyn 2022 ja talven 2023 aikana.

Metsäsuunnitelman mukaisissa hakkuissa hautausmaalta poistetaan ylisuuria, jo kasvunsa päättäneitä kuusia.

Hautaustoimen työnjohtaja Asko Leinonen kertoo tiedotteessa, että puuston harventamisella tähdätään metsän luontaiseen uudistamiseen.

Menetelmä on osa Espoon ja Kirkkonummen alueen metsiin hyväksyttyä jatkuvan kasvatuksen mahdollistavaa metsäsuunnitelmaa.

Se on hyväksytty Espoon seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa joulukuussa 2021.

– Koivuja ja mäntyjä pyritään jättämään hakkuualueelle mahdollisimman paljon. Tiheää kuusikkoa harventamalla maanpinta saa lisää valoa, ja samalla mäntyjen ja koivujen kasvu helpottuu, Asko Leinonen tarkentaa.

Asko Leinonen kertoo, että puiden kaatamisesta ja myöhemmin niiden poiskuljettamisesta saattaa kuulua etäisiä työkoneiden ääniä.

Seurakuntayhtymän tiedotteen mukaan hakkuut eivät missään vaiheessa haittaa omaisten liikkumista hautausmaalla. Työmaalle ihmisten ei kuitenkaan pidä mennä kävelemään.

Alueella risteilevien keskeisten polkujen varrelle urakoitsija tulee laittamaan työmaasta varoittavia kylttejä.

– Metsätöitä tehdään pääsääntöisesti arkisin, mahdollisesti ehkä lauantaisin. Urakoitsijan kanssa on sovittu, että kaadettuja puita ei tulla kuljettamaan hautauspäivinä eli torstaista lauantaihin, Asko Leinonen toteaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.