Mäkkylään ei rakenneta 12-kerroksista tornitaloa – vastustettiin jyrkästi

Mäkkylän Komendantinmäelle kaavoitetaan kodit noin 200 asukkaalle. Kodit sijoittuvat kahteen kerrosluvultaan porrastettuun lamellikerrostaloon.

Suunnittelualue sijaitsee Mäkkylän Puistotien ja Adjutantinkadun kulmassa osoitteessa Adjutantinkatu 1.

Tontilla sijaitsee nykyisin viisikerroksinen toimitilarakennus pysäköintikenttineen. Vuonna 1999 peruskorjattu tasakattoinen betonitalo on rakennettu vuonna 1977. Korttelin lähiympäristö on viime vuosina teollisuuskäytöstä asuinkäyttöön muuntunutta aluetta. Lähistöllä on monipuolista asuinrakentamista kerrostaloista rivitaloihin ja pientaloihin. Lähistöllä on myös Mäkkylän metsäalue ulkoilupolkuineen. Mäkkylän rautatieasemalle on 600 metrin kävelymatka.

Uusien talojen rakentaminen on herättänyt huolta lähialueen nykyisissä asukkaissa. Kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin kaupungille 17 kirjallista mielipidettä.

-Valtaosassa mielipiteitä ei yksiselitteisesti vastustettu uutta rakentamista, mutta toivottiin uuden rakentamisen parempaa sopeuttamista ympäristöönsä. Eniten mielipiteitä kirvoitti rakennusten korkeus ja massiivisuus. Erityisesti kulman korkea torniosa tuomittiin jyrkästi, kerrotaan Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan esityksessä.

Kaavasuunnitelmia on palautteen perusteella muokattu niin, että kaavaehdotuksessa rakennusmassoja on madallettu ja porrastettu sopeutumaan paremmin ympäristöönsä. Kerrostalon torniosasta kaavailtiin alun perin 12-kerroksista. Suunnitelmien muokkauksen jälkeen rakennusten korkeudet vaihtelevat kuuden ja kahdeksan välillä.