Leppävaaran keskuksen ideakilpailu on tarkoitus aloittaa vielä loppuvuoden 2022 aikana.
Ideakilpailu koskee junaradan pohjoispuolista Leppävaaran keskusta.
Espoon kaupungin mukaan Leppävaaraa on tarkoitus rakentaa asukas- ja asiakaslähtöisesti viihtyisäksi ja turvalliseksi kaupunginosaksi.
Osana kehittämistä kaupunkiympäristön toimiala on valmistellut kansainvälistä ideakilpailua Leppävaaran keskustan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Espoon kaupunginhallituksen elinkeino ja kilpailukykyjaosto tarkensi valmisteilla olevan ideakilpailun tavoitteita lokakuun 2022 alussa.
Jaosto päätti lisätä Leppävaaran keskuksen länsipuolella olevan Gransinrinteen alueen tarkastelualueeksi. Lisäksi jaosto kehottaa huomioimaan suunnittelussa luoteispuolelle sijoittuvan ja urheilupuistoon kytkeytyvän kampusalueen, johon kaupunki tavoittelee ammattikorkeakoulujen ja lukiokoulutuksen kampuksen sijoittumista.
Ideakilpailuissa on lukuisia tavoitteita.
Kilpailun tavoitteena on esimerkiksi löytää junaradan pohjoispuoliselle alueelle toiminnallisesti, kaupunkirakenteellisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen kokonaisvisio, joka on taloudellisesti toteuttamiskelpoinen ja joka toimii alueen jatkokehittämisen lähtökohtana.
Tavoitteina on myös muun muassa tiivistää ja eheyttää Leppävaaran keskuksen kaupunkirakennetta, häivyttää Leppävaaran keskustan läpi kulkevien liikenneväylien estevaikutusta sekä tuottaa oleskelu- ja kävelykeskustaa.
Pyrkimyksenä on, että Leppävaaran keskuksen ideakilpailun lopputulos ratkeaisi alkuvuodesta 2024.