Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n itseajava auto kerää kaupunkien kaduilla ympäristöstään tarkkaa dataa esimerkiksi tien kunnosta, puuston hiilinieluista ja varautumistarpeista tulvien varalta.
Autonomisten ajoneuvojen yleistyessä niiden keräämää paikkatietoa on mahdollista hyödyntää kaupungeissa monien ongelmien ratkaisemiseen.
Suunnittelussa tarvitaan tarkkaa dataa, jota Espoossa ja Helsingissä kulkeva itseajava auto kerää. Sen huipputarkat sensorit keräävät jokaisella ajokerralla valtavan määrän dataa ympäröivästä ympäristöstä.
Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen vetämässä Itseajavat autot ja tulevaisuuden data (Big Data) -hankkeessa tutkitaan, mihin tarkoituksiin itseajavan auton keräämää dataa voisi käyttää.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen Instituutin kanssa. Sovellusmahdollisuuksia on niin paljon, että kaikkia niistä ei vielä tunneta.
Big Data -hanke tutkii aihetta case-esimerkeillä.
– Keräämme autonomisen auton avulla dataa ympäristöstä. Kerättyä dataa voidaan soveltaa moniin erilaisiin tarkoituksiin. Nyt tutkimme, millaista tietoa on mahdollista saada muun muassa teiden urien kunnosta, tien varsilla olevista puista ja puustojen hiilinieluista, kertoo professori Juha Hyyppä Paikkatietokeskuksesta.
Itseajavat autot ja tulevaisuuden data (Big Data)- hanke on Paikkatietokeskuksen ja Aalto yliopiston yhteinen hanke, joka toteutetaan Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tuella. Uudenmaan liitto toimii hankkeen yhteisrahoittajana.