Tiilismäenrinne on ensimmäinen suuri asumiseen keskittyvä kortteli Kiviruukissa.
Uudistuva kaupunkialue sijaitsee Länsiväylän pohjoispuolella Kivenlahden metroaseman tuntumassa.
Päivitetty kaavaehdotus toisi Tiilismäenrinteeseen aiempaa vähemmän, hieman yli 600 uutta asukasta. Suunnitelmia on kevennetty sekä asukkailta aiemmin saatujen mielipiteiden että kaupunkisuunnittelulautakunnan ohjeiden pohjalta. Lautakunta palautti kaavan uudelleen valmisteluun 8.12.2022.
Uusimmissa suunnitelmissa suurinta osaa rakennuksista on madallettu.
– Korkeita rakennuksia on neljä. Ne sijaitsevat alueen länsi- ja eteläosassa Ruukintien varrella, ja korkeimmat niistä ovat madaltuneet 1–3 kerrosta. Korkein rakennuksista on nyt 15-kerroksinen. Myös pysäköintitaloa on madallettu ja siirretty hieman syrjemmälle. Päiväkoti on siirtynyt lähemmäs Kattilalaakson pientaloaluetta, tiedotti Espoon kaupunki.
Jalankulkua on parannettu lisäämällä suunnitelmiin kasvillisuuden reunustama kävelykatu, joka vie Ruukintieltä Tiilismäki-kadulle. Kortteliin on lisätty tilaa istutuksille, jotka näkyvät kadulle ja tekevät alueesta vehreämmän.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli päivitettyä asemakaavaehdotusta 12.3.2025 ja päätti asettaa sen nähtäville.