Espoon kaupunki järjesti Vuoden katutyömaa -kilpailun nyt ensimmäistä kertaa.
Espoon kaupunkiradan alueurakka 1 eli Kilon asema palkittiin Espoon vuoden 2025 katutyömaana.
Uuden vuosittaisen kilpailun tarkoituksena on lisätä hyviä käytäntöjä, joilla katutyömaiden aiheuttamaa haittaa kaupunkilaisille voidaan minimoida.
Raadin mukaan Espoon kaupunkiradan alueurakan 1 työmaalla Kilossa on kiinnitetty erityistä huomiota jalankulun olosuhteisiin ja opastukseen sekä huomioitu pyöräilyn opasteet ja kiertoreitit.
– Työmaa on osoittanut myös luovaa ongelmanratkaisukykyä, josta esimerkkinä on matalan alikulkusillan eteen toteutettu kevyt este. Työmaasta vastaa GRK Suomi Oy ja tilaajana on Väylävirasto, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Kilpailussa jaettiin myös Timpurin taidonnäyte -kunniamaininta.
Se myönnettiin esimerkillisesti toteutetuista väliaikaisista pysäkeistä. Kunniamaininnan sai Itsehallintotien väliaikaisten pysäkkien rakentaja Matti Sallinen. Kilpailuraadin mukaan pysäkit varmistivat, että joukkoliikenteen käyttäjien olosuhteet pysyivät erinomaisina työmaan tilapäisjärjestelyistä huolimatta.
Helsingissä jo viidettä kertaa käyty vuoden katutyömaakilpailu toteutettiin nyt Espoossa ensimmäisen kerran.
Moniammatillinen raati arvioi käynneillään sitä, kuinka työmaa on onnistunut huolehtimaan työmaajärjestelyt, opastukset ja väliaikaiset kulkureitit toimiviksi erilaisille kadunkäyttäjille. Lisäksi työmaalla esiintyvä asenne on tärkeässä asemassa voittajaa etsittäessä.



