Evankelisluterilaisiin seurakuntiin kuuluvien espoolaisten osuus on laskenut alle 50 prosenttiin.
Espoon kuudessa evankelisluterilaisessa seurakunnassa oli vuoden 2024 lopussa yhteensä 156 049 jäsentä.
Asiasta tiedottaa Espoon seurakuntayhtymä.
Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu 48,6 prosenttia espoolaisista.
Vuonna 2023 kirkkoon kuului 50,2 prosenttia espoolaisista ja vuonna 2022 kirkkoon kuulumisprosentti oli 52,2 prosenttia.
Vuoden 2024 tilaston mukaan suomen-, ruotsin- ja saamenkielisestä väestöstä 64,5 prosenttia on evankelisluterilaisten seurakuntien jäseniä. Muunkielisistä espoolaisista evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu 2,3 prosenttia.
Kirkkoon kuulumisprosentti vaihtelee seurakunnittain.
Yleisimmin kuulutaan kirkkoon Tapiolan seurakunnassa, jossa väestöstä 54,1 prosenttia kuuluu kirkkoon. Prosentti on alhaisin Leppävaarassa, jossa seurakuntien jäseniä on 41,2 prosenttia alueen asukkaista.
Kirkon jäseneksi liittyi Espoossa viime vuonna 2367 henkilöä, joka on lähes 100 henkeä enemmän kuin edellisvuonna. Luku sisältää sekä kastetut että muutoin jäseniksi liittyneet.
Vuoden 2024 aikana Espoossa kirkosta erosi 2641 ihmistä, mikä on 220 ihmistä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuonna 2023 kirkosta eronneita oli 2861.
Kaikkiaan Espoon seurakuntien jäsenmäärä laski 1507 hengellä vuonna 2024, mikä on vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin laskua oli 1659 henkeä.